AJANKOHTAISTA
Suomalaiselle parempi - Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti 2012
Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti edistää yrittäjyyttä, työllisyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Budjettimme ei lisää velanottoa valtion esitykseen verrattuna.
Perussuomalaiset haluavat edistää yrittäjyyttä, työllisyyttä ja talouskasvua.
Esitämme investoimiseen kannustavan t&k-verotuen käyttöönottoa sekä tuotannollisten investointien verotuksessa hyväksyttävien poistojen kaksinkertaistamisesta. Toimenpiteet kannustaisivat isänmaallisia yrityksiä sijoittamaan Suomeen. Ajamme pienyrittäjien asemaa vastustamalla hallituksen esityksiä kotitalousvähennyksen leikkaamiseksi ja työvaltaisten alojen alv-helpotuksen poistamiseksi. Haluamme turvata painetun median aseman emmekä hyväksy tilauslehtien alv-korotusta.

Verotusta on mielestämme kehitettävä oikeudenmukaisempaan suuntaan.
Olemme valmiit korottamaan korkeatuloisten suomalaisten ansiotuloverotusta nostamalla ylimmän portaan marginaaliveroa. Lisäisimme myös uuden 5. portaan poikkeuksellisen suurituloisia henkilöitä varten (ns. Wahlroos-vero). Varallisuusvero tulisi palauttaa ja suursäätiöiden pääomatuloja tulisi verottaa maltillisesti. Tasaverokehitys on pysäytettävä laskemalla energia- ja polttonesteverotusta.

Sosiaali- ja terveyspalveluista leikkaaminen on kestämätöntä.
Kuntien rahoitus on turvattava, koska leikkauksista kärsivät kovimmin vähäosaiset. Lasten ja nuorten mielenterveyteen tarvitaan lisäpanostusta ja köyhien lapsiperheiden ahdinkoon on puututtava. Omaishoidon tukea ja yleistä asumistukea olisi korotettava. Sotaveteraanien kuntoutukseen on panostettava nyt tai ei koskaan.

Perussuomalaiset ovat valmiit sitomaan opintotuen indeksiin jo ensi vuonna.
Samalla on panostettava yliopistojen laatuun sekä ammatilliseen koulutukseen koko maassa. Hallituksen vastuuttomat leikkauslistat johtavat pidemmällä tähtäimellä tappioihin. Myös yleissivistävään koulutukseen tarvitaan lisäsijoituksia, jotta jatkuva lähikoulujen lakkauttaminen ja ryhmäkokojen paisuminen voidaan pysäyttää.

Maa- ja metsätalouden saralla on turvattava kotimaisen tuotannon edellytykset.
Nykyinen tukipolitiikka on johtanut etenkin pienet ja keskisuuret tilat ahdinkoon. Metsäteollisuuteen tarvitaan lisäpanostuksia.

Suomen itsenäinen ja uskottava maanpuolustus on säilytettävä.
Puolustusmäärärahojen jatkuva leikkaaminen on pysäytettävä välittömästi. Samoin on lopetettava poliisien resurssien karsiminen, jotta yhteiskunnan turvallisuutta voidaan ylläpitää. Harmaan talouden vastainen toiminta edellyttää lisäresursseja, jotka maksavat itsensä ajan kuluessa takaisin.

Maanteiden ja rautateiden rapautuminen on pysäytettävä.
Nykytilanne on käynyt monilta osin kestämättömäksi. Riittämättömät investoinnit infrastruktuuriin tulevat pitkällä tähtäimellä kalliiksi.

Verotuksen muutosten ohella esitämme lisätuloja saatavan mm. Kela-maksun palauttamisesta yksityiselle sektorille sekä kehitysavun ja puoluetukien leikkaamisesta.


Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti on ladattavissa kokonaisuudessaan sivulta Ohjelmat

Julkaistu 19.10.2011 klo 13:54