AJANKOHTAISTA
Yhteinen etu kaiken edelle
Kansanedustaja Juha Väätäinen valittiin yksimielisesti Helsingin piirin puheenjohtajaksi piirikokouksessa torstaina 22.12.2011. Toiminnan miehenä tunnettu Väätäinen on lujasti päättänyt, että Helsingin piiri on pantava entistä parempaan kuosiin. Suurin puute tällä hetkellä on toimivien kaupunginosayhdistysten vähyys, joita on tällä hetkellä vain seitsemän vaikka kaupunginosia on kolmisenkymmentä.
- Haluamme lisätä kaupunginosayhdistysten määrän kattamaan koko Helsingin ja sen myötä kasvattaa myös jäsenmäärää. Yhteinen etu on nostettava kaiken edelle. Sallimme erilaisuuden ja elämme siitä, Väätäinen sanoo.

Tällä hetkellä piiriä työllistävät eniten presidentinvaalit ja valmistautuminen Timo Soinin vierailuun 18.-19. tammikuuta. Helsingin piiri laittaa paikoilleen 350 vaalijulistetta ja organisoi erilaisia tapahtumia. Piiri valmistautuu myös olemassaolonsa tähän saakka kovimpaan koitokseen eli kunnallisvaaleihin.

- Olemme pyrkimässä kolmen suurimman puolueen joukkoon ja realisoimassa erittäin vahvan kannatuksemme myös kaupunginvaltuustossa.

Timo Soini presidentiksi

Helsinki on koko maan toiseksi suurin vaalipiiri ja poikkeuksellinen siinä suhteessa, että vaalipiiri on sama niin kunnallisissa kuin valtakunnallisissakin vaaleissa. Kaupunginosayhdistysten määrän kasvattaminen on hyvin tärkeää, koska esimerkiksi Vuosaaresta ei tällä hetkellä ole yhtään kaupunginvaltuutettua. Yhdistysten kautta on saatava lisää ihmisiä valtuustoon, hallitukseen ja lautakuntiin, koska ongelmat Helsingin eri osissa ovat kovin erilaisia.

- Helsingin piiri on hyvin yhtenäinen. Haemme vaihtuvuutta uudella kokoonpanolla ja myös työnjakoa on selkiinnytetty ja selkiinnytetään edelleen.

Presidentinvaaleissa on totta kai ainoastaan yksi oikea vaihtoehto – Timo Soini. Hän on suomalainen ja Suomen asialle omistautunut mies, erittäin älykäs, ymmärtäväinen, asioihin paneutuva ja perin pohjin suomalainen, mutta myös kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu.

- Minusta on selvä asia, että Timo Soini menee toiselle kierrokselle, jossa sitten lopullisesti äänestetään Suomen seuraavasta presidentistä.


Teksti: Mika Männistö
Kuva: Harri Lindell

Julkaistu 05.01.2012 klo 18:00