AJANKOHTAISTA
Perussuomalaiset: Hallitus kurittaa heikko-osaisia
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kritisoi eduskunnan suullisella kyselytunnilla voimakkaasti hallituksen kehysriihiratkaisuja.
Perussuomalaiset paheksuvat hallituksen päätöstä korottaa kaikkia arvonlisäverokantoja yhdellä prosenttiyksiköllä. Mielestämme korotusten ulkopuolelle olisi pitänyt jättää ainakin elintarvikkeet ja lääkkeet. Olemme pettyneitä siihen, että hallitus päätti laittaa myös sairaat ja nälkäiset talouskriisin maksumiehiksi. Vielä ennen vaaleja vasemmistopuolueet vastustivat yksituumaisesti tällaisten tasaverojen korottamista. Hämmästelemme myös sitä, että lapsilisien indeksikorotukset aiotaan jättää kehyskaudella tekemättä. Lapsiperheiden ostovoima tulee siis hallituksen toimien seurauksena heikkenemään.

Kunnilta hallitus on leikkaamassa 240 miljoonaa. Käytännössä hallitus siis ajaa kuntia pakkoliitoksiin viemällä niiden rahat ja pakottamalla ne täten luopumaan itsenäisyydestään. Kuntien peruspalveluja käyttävät eniten juuri pienituloiset, joten tämäkin leikkaus kohdentuu raskaimmin heihin.

Olemme tyytyväisiä siitä, että perussuomalaisten vaihtoehtobudjetin 2012 linjauksista monet ovat kelvanneet sekä kokoomukselle että sosialidemokraateille. Perussuomalaisten esittämästä Wahlroos-verosta on nyt tullut solidaarisuusvero. Myös tutkimus- ja kehitysverotuki sekä ratainvestoinnit ovat lähes suoraan varjobudjetistamme.




Lisätietoja:


Timo Soini,
puh. 050-5113027

Pirkko Ruohonen-Lerner,
puh. 050- 5122788


Julkaistu 22.03.2012 klo 19:44