AJANKOHTAISTA
PS-nuoret: Paavo Arhinmäki jakaa valtiontukea epäoikeudenmukaisesti
Perussuomalaiset Nuoret haki Opetus- ja kulttuuriministeriöltä nuorisotyön avustusta 230 000 euroa, joka on noin kolmasosa esimerkiksi Kokoomusnuorten saamasta tuesta. Järjestöllemme myönnettiin 15 000 euroa, joka sama summa kuin viime vuonna.
Perussuomalaisten Nuorten jäsenmäärä kasvoi vuodessa yli tuhannella. Vaikutus saamaamme tukeen? Nolla, vaikka jäsenmäärä on tuen yksi merkittävä tuen jakoperuste. Perusteiden mukaan jaossa on muun muassa arvioitu järjestöjen toiminnan ajankohtaista yhteiskunnallista merkitystä ja aktiivisuutta nuorten sosiaalisessa vahvistamisessa.

- Perussuomalaiset kasvatti viime eduskuntavaaleissa valtavasti kannatustaan. Eikö sillä ole ajankohtaista yhteiskunnallista merkitystä? Jäsenmäärämme tuplaantui ja puolueella on eduskunnan nuorin kansanedustaja. Eikö se ole nuorten sosiaalista vahvistamista, Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo ihmettelee.

Tuista päättävän arviointi- ja avustustoimikunnan puheenjohtaja on Tuomas Nurmela, joka on aiemmin toiminut Kokoomusnuorten puheenjohtajana ja varapuheenjohtaja Heta Välimäki on entinen Demarinuorten puheenjohtaja. Opposition edustajia ei tässä ”riippumattomassa ja puolueettomassa” toimikunnassa ole lainkaan, mutta silti oppositiopuolue keskustaa lähellä olevat nuorisojärjestöt saivat reilusti yli miljoona euroa.

Lopullisen tukipäätöksen teki kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki, joka jakoi itseään lähellä oleville tahoille avokätisesti: Vasemmistonuorille 318 500, Pioneerien Liitolle 347 000 ja Vasemmisto-opiskelijoille 1500 euroa. Arhinmäki ja hänen erityisavustajansa Jussi Saramo ovat Vasemmistonuorten entisiä puheenjohtajia.

Joidenkin poliittisten nuorisojärjestöjen tuesta leikattiin joitakin tuhansia euroja. Nämä tehtiin vain siksi, että julkisuudessa voidaan sanoa, että tukia on leikattu. Teko on täysin kosmeettinen.

Ministeri Arhinmäen mukaan nuorisolaista löytyvä monikulttuurisuuden edistäminen on "selkeä avustuksen peruste" eikä tukea pidä antaa järjestölle, joka ei ilmaise kantaansa tähän kysymykseen selkeästi.

- Perussuomalaiset Nuoret ei kannata ylhäältä alaspäin johdettua monikulttuurisuuspolitiikkaa, vaan haluaa edistää tervettä suomalaisuutta monimuotoisessa maailmassa. Se on selvää suomea, ministeri Arhinmäki, puheenjohtaja Simon Elo sivaltaa.

- Virallinen valvoja Paavo Arhinmäki pyörittää hävytöntä tukirulettia, jonka pääviesti on selvä - toisinajattelijat, teille ei valtiontukea tipu eikä lirise.

Politiikan tutkija Tomi Venhon mukaan avustukset jaetaan eduskunnan valtasuhteiden mukaan. Hänen mukaansa avustusten suuret linjat lasketaan laskukoneella ja sen jälkeen käytetään ulospäin ilmoitettuja kriteerejä, kuten toiminnan aktiivisuutta ja jäsenmäärää. Tällainen menettely olisi laiton. Perussuomalaiset Nuoret vaatii viranomaisia ja tutkivia journalisteja selvittämään, että pitääkö tutkija Venhon väitteet paikkansa.

Perussuomalaiset Nuoret esittää poliittisten nuorisojärjestöjen saaman valtiontuen puolittamista ja sen jakamista oikeudenmukaisesti parlamentaarisella mallilla eli kansanedustajien määrän mukaan. Kansanedustaja Olli Immonen (ps) valmistelee lakialoitetta, jossa poistettaisiin monikulttuurisuuden edistämisen vaatimus nuorisolaista.

Nykyisen tukijärjestelmän tärkein tehtävä on ollut sementoida vanhat rakenteet ja estää mahdollisimman tehokkaasti kilpailevien voimien nousu. Kuten arviointi- ja avustustoimikunnan puheenjohtaja Tuomas Nurmela on todennut, ”äkillisiä suuria muutoksia ei ole luvassa, sillä laki vaatii huolehtimaan hallinnon jatkuvuudesta”.

Nykylainsäädäntö mahdollistaa sen, että kansan eduskuntavaaleissa antamasta äänestä ei tarvitse välittää, vaan poliittisille nuorisojärjestöille voi antaa piilopuoluetukea "nuorisotyön" sumuverhon suojissa.


Lisätietoja:
Simon Elo
Puheenjohtaja
Perussuomalaiset Nuoret

Julkaistu 04.04.2012 klo 09:26