Himmelit pyörivät

Eurojohtajat kokoontuivat 28.–29.6. Brysseliin – jälleen kerran – ratkomaan kuukaudesta toiseen jatkuvaa eurokriisiä.

Se, mitä oikein sovittiin, on edelleen hiukan hämärän peitossa. Varmaa on kuitenkin se, että Espanjan pankkeja pääomitetaan suoraan ensin ERVV:stä ja myöhemmin EVM:stä. Nämä EU-himmelit eivät saa etuoikeutetun velkojan asemaa. Lisäksi Brysselissä sovittiin 120 miljardin infralainapaketista.

Mielenkiintoista tässä on se, että ERVV tai EVM eivät saa nykysäännöillä pääomittaa suoraan pankkisektoria. Esim. EVM-laissa lukee seuraavasti:

”15 artikla. EVM:n jäsenen rahoituslaitosten pääomapohjan vahvistamiseksi myönnettävä rahoitusapu […] Tukea ei anneta suoraan rahoituslaitokselle, vaan se annetaan asianomaisen valtion välityksellä.”

Samaa vannoi Jutta Urpilainen vielä edellisessä välikysymyskeskustelussa:

”Ensinnäkin euromaiden valtiovarainministerien periaatepäätöksen mukaisesti laina myönnetään valtiolle tai valtion takauksella toimivalle pankkitukivirastolle. Tämä varmistaa sen, että Espanja vastaa itse viime kädessä lainan takaisinmaksusta. Lainaa ei siis anneta suoraan espanjalaisille pankeille. Tämä on ollut Suomen hallituksen johdonmukainen vaatimus.”

Nyt siis pääsemme pääomittamamaan suoraan Espanjan pankkisektoria, vaikka emme ole mitenkään pystyneet päättämään sen sääntelystä tai valvonnasta.

Espanjan pankeissa väitetään olevan runsaasti Kolumbian huumekartellien rahaa. Kyproksella, joka sekin hakee pankkitukea, on pankkiensa tileillä tulenarkaa valuuttaa Venäjältä. Aiheellinen kysymys Suomen hallitukselle on, miksi suomalaisten veronmaksajien pitäisi pelastaa moiset talletukset.

Ensisijaisen velkojan aseman poisto tuskin muuttaa markkinoiden silmissä asioita juuri mihinkään suuntaan, sillä Kreikan velkajärjestelyynhän eivät julkiset lainoittajat osallistuneet, vaikka mitään ensisijaisuusasemaa ei heillä tällöin ollut. Yksityiset sijoittajat uskovat olevansa konkurssitilanteessa joka tapauksessa ERVV/EVM/EKP:ta heikommassa asemassa, vaikka mitään virallista sopimusta etuoikeutetusta asemasta ei olisikaan.

Italia ja Espanja ajoivat Saksan nurkkaan

Eurooppalaiset lehdet ovat käsitelleet Brysselin huippukokousta kukin oman kotimaansa näkövinkkelistä: Saksassa uutisoidaan, että Merkel joutui taistelemaan kokouksessa yksin. Suomessa halutaan ajatella, että maamme oli Hollannin kanssa samassa rintamassa. Yleinen tulkinta voittajasta on kuitenkin se, että Italia ja Espanja kiristivät Saksaa niin, että Euroopan talousveturin oli taivuttava kalliisiin myönnytyksiin.

Saksan liittokansleri Angela Merkel ymmärtää, että jos italialaiset ja espanjalaiset pankit kaatuvat, tappiot jäävät saksalaisille Landesbankeille, jotka olivat innokkaimmin puhaltamassa asuntokuplaa Etelä-Eurooppaan. Italialla, Espanjalla ja Saksalla on siis selkeät intressit ratkaisujensa takana: Espanja ja Italia tietävät, että niiden pitäisi itse pääomittaa pankkinsa. Sitä ne eivät kuitenkaan kykene taloudellisesti tekemään, eivätkä haluakaan tehdä, kun mahdollisuus on saada velat jaettua euromaiden kesken. Saksakin näkee kriisissä mahdollisuuden: Jos kaikki osallistuvat velkojen hoitoon, koko potti ei kaadu saksalaisten niskaan.

Suomalaisilla pankeilla tai muilla rahoitusalan yrityksillä ei ole kriisin alkaessa tai sen aikana ollut kriisimaissa merkittäviä saatavia. Suomalaiset eivät ole osallistuneet velkakuplan puhaltamiseen tai sillä rahastamiseen.

Niinpä kun Suomen osallistumista alati kallistuvaan kriisinhoitoon ei voi minkään sortin järkisyillä perustella, hallitus on kaivanut keinovalikoimastaan mielikuvitusolennoilla pelottelun.

Maksakaa tai Lehman-mörkö tulee

Eurooppalaisen pankkitukilingon kannattajat jaksavat päivästä toiseen muistuttaa suomalaisia Lehman Brothersin kaatumisesta ja sitä seuraavista vaikutuksista myös Suomen talouteen vuonna 2008. Perussuomalaisten viimeisimmän välikysymyksen käsittelyssä Lehman-korttia heiluttelivat Jyrki Katainen (kok), Sanni Gröhn-Laasonen (kok), Miapetra Kumpula-Natri (SDP), Annika Lapintie (Vas.) ja Erkki Virtanen (Vas.)

Hallitus on omaksunut pelottelupolitiikan. Maksakaa tai muuten teille käy huonosti. Jos Suomi ei osallistu milloin minkäkin maan pankkien pelastamiseen, koko pankkijärjestelmä romahtaa ja Eurooppa ja erityisesti Suomi syöksyvät oitis ankaraan lamaan niin kuin kävi Lehman Brothersin kaaduttua.

Selvää on, että Euroopan pankkijärjestelmän romahtaminen aiheuttaisi maailmanlaajuisen pörssi- ja talouskriisin. Sen sijaan puuta heinää on väittää, että Suomen miljardilupauksilla tai niiden puuttumisella olisi mitään vaikutusta kansainvälisten suurpankkien tai pankkijärjestelmän pystyssä pysymiseen tai kaatumiseen. Jos pankit uhkaavat kaatua, Suomen toimet eivät niitä pelasta.

Suomen – tai edes Saksan – käyttämät ja lupaamat miljardit eivät ole estäneet kriisin leviämistä Kreikasta Irlantiin, Portugaliin tai Espanjaan.

Jo tällä hetkellä Suomella on piikissään kustannuksia ja velvoitteita n. 40 miljardia eli sama määrä, jonka hallitus arvioi maamme menettäneen Lehman Brothersin konkurssin myötä.

Täältä pesee ja linkoaa

EU-huippukokouksen jälkeen tunnelma nousi kattoon Irlannissa. Maa on joutunut pääomittamaan pankkejaan kymmenien miljardien lainarahalla. Nyt Irlannissa uskotaan hallitusta myöten, että maan nykyiset ja tulevat velat järjestellään samalla tavoin kuin Espanjan. Jos Espanjaan lingotaan pankkitukea, miksi Irlanti joutuisi pelastamaan pankkinsa itse?

Kuola nousi suupieliin myös Kreikassa. Välimeren rannoilta lähtenee pian viesti Brysseliin, jossa helleenitkin haluavat laittaa pankkinsa kuntoon yleiseurooppalaisen pankkituen avulla.

Sinänsä näiden kriisimaiden toiveet ovat loogisia, sillä sääntöjen tulee olla yhteisiä, mutta kriisin maksajien – kuten suomalaisten – kannalta eurotraktori linkoineen on kellahtanut pahasti ojaan.

Mihin unohtui IMF?

Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen ovat laahuksenkantajineen korostaneet toistuvasti Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) roolia eurokriisin hoidossa. Valtiovarainministeri Urpilainen mainosti suureen ääneen IMF:ää joulukuussa 2011:

Samoin toteutuu Suomen toinen keskeinen tavoite, josta pääministeri myös äsken puhui, eli Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mahdollisimman suuri osallistuminen tähän eurooppalaisen kriisin hallintaan. Tämä varmistaa myös sen, että IMF:n kriisinhallintaosaaminen ja käytäntöjen hyödyntäminen tulevat maksimaalisesti meidän käyttöömme.
Euroopan velkakriisi on koko maailmantalouden ongelma, ja se vaikuttaa käytännössä kaikkiin maihin. Kriisinhoidon taakkaa pitää jakaa Eurooppaa laajemmin. Siksi olemme voimakkaasti ajaneet Kansainvälisen valuuttarahaston roolin vahvistamista. IMF ei ole mikään ihmelääke, mutta sillä on yli 60 vuoden kokemus nimenomaan talouskriisien hoidosta.

Urpilainen totesi myös 24.4.2012 Perussuomalaisten välikysymystä käsiteltäessä:

Toiseksi hallitus on toimillaan pyrkinyt rajoittamaan Suomen riskit pienimpään mahdolliseen ja turvaamaan suomalaisten veronmaksajien edut. Suomen linja onkin ollut tiukka koko kriisin ajan. Esimerkiksi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n rooli on juuri Suomen vaatimuksesta ollut kriisinhoidossa poikkeuksellisen merkittävä.

Kun nyt Espanjaan syydetään pankkitukea ensin ERVV:n ja sitten EVM:n kautta, Kansainvälistä valuuttarahastoa ei näy enää missään. On totta, että ei IMF mikään ihmelääke ole, mutta siitä huolimatta sen tulisi olla mukana.