AJANKOHTAISTA
Suomen palvelukunnat -ohjelma

Kokonaisvaltainen uudistus

Keskipisteessä on palveluja tarvitseva ihminen, jonka hyvinvoinnista, turvallisuudesta ja ihmisarvosta huolehditaan.

Suomen palvelukunnat -ohjelma perustuu peruskunta-piirikunta -pohjaiseen rakenteeseen, jossa peruskunta on keskeinen vaikuttaja ja piirikunta vastaa peruskuntaa laajempaa väestöpohjaa edellyttävien palveluiden järjestämisestä.

Piirien määrä ja väestöpohja määräytyy alueellisten palvelutarpeiden mukaisesti siten, että palvelut turvataan riittävän lähellä niiden tarvitsijoita.

Ohjelma yhdistää perusterveydenhuollon sairaanhoitopiireihin. Voimavaroja suunnataan perusterveydenhuoltoon ja ennalta ehkäisevään toimintaan.

UUDISTUKSEN KESKEISET OSAT

Yhdistetään perusterveydenhuollon järjestämisvastuu sairaanhoitopiireille.

Sairaanhoitopiirit säilyvät kuntayhtyminä. Alueen palveluja voivat tuottaa myös yksityiset palveluntuottajat ja järjestöt (monituottajamalli).

Terveyspalveluiden yhdistäminen varmistaa yhtenäisen, taloudellisen ja vaikuttavan hoito- ja palveluketjun. Säilytetään hyvin toimivat rakenteet. Estetään myös erikoissairaanhoidon hajoaminen, mikä on vakava uhka, jos sairaanhoitopiirit lakkautetaan.

Jotkut vaativimmat erikoissairaanhoidon palvelut ja vaativimmat sosiaalipalvelut järjestetään yli sairaanhoitopiirien rajojen yliopistosairaaloiden erityisvastuualueiden pohjalta.

Säädetään lähipalvelulaki turvaamaan ihmisille tietyt palvelut peruskuntansa kautta.

Lähipalvelujen turvaamiseksi järjestämislaissa tai erillisessä lähipalvelulaissa säädetään palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta erilaisissa ja erikokoisissa kunnissa.

Rahoituksessa siirrytään yksikanavaiseen rahoitusmalliin.

Valtionosuudet siirretään yksikanavaisessa rahoitusmallissa peruskunnalle. Peruskunnat rahoittavat sairaanhoitopiirin toiminnan (kuntayhtymä).

Kunnat jatkavat itsenäisinä

Peruskunnat jatkavat itsenäisinä, mikäli niiden valtuustot näin päättävät. Kunnat voivat liittyä vapaaehtoisesti. Peruskunnilla on laaja yleinen toimiala. Kannatamme itsenäisiä peruskuntia ja kuntien välistä yhteistyötä.

Peruskunnat hallinnoivat piirikuntaa, jonka järjestämisvastuulle siirretään ne tehtävät, jotka vaativat peruskuntaa laajemman väestöpohjan.

Pääkaupunkiseudulla (metropolialueella) voidaan tehdä erilainen ratkaisu kuin muissa osissa maata, HUS säilyttäen.

Julkaistu 14.06.2013 klo 12:22