Peruspalveluministeri Paula Risikko ehdotti tällä viikolla, että Suomeen tulisi perustaa 40-60 sosiaali- ja terveysaluetta, koska muuten peruspalvelut eivät ole tasalaatuiset joka puolella Suomea.

Kokoomuslaisen Risikon esitys tarkoittaa käytännössä sitä, että kuntien tulee muodostaa keskenään liikelaitoskuntayhtymiä hallinnoimaan perusterveydenhuoltoa, jolloin sosiaali- ja terveydenhuollon päättäjiä ei valittaisi suoralla kansanvaalilla. Kuntien valtuustoille jäisi vain palveluiden tilaajan rooli kerran vuodessa. Ehdotuksen toteutuessa valtuutetut voisivat katseella seurata, miten suomalainen demokratia ja hyvinvointivaltio ajettaisiin alas lyhyessä ajassa peruspalvelujen tasapäistämisen nimissä.

Käytännössä palveluiden tuottajaorganisaatiot etääntyisivät käyttäjistään niin, että lopulta palvelut eivät enää edes heijastelisi kansalaisten enemmistön toiveita ja tarpeita. Se johtaisi veronmaksuhalukkuuden nopeaan heikkenemiseen, mikä sopii hyvin ainakin kokoomuksen ideologiaan mahdollisimman pienestä julkisesta sektorista. Liikelaitostamiseen kuuluu myös voittoa tavoittelevien yksityisten terveyspalveluiden tuottajien aseman parantaminen.

Risikon halua liikelaitostaa demokratia alleviivaa poliittisesti täysin epärealistinen vaihtoehto riittävän suurista kunnista, mikä käytännössä tarkoittaisi sitä, että Suomeen jäisi vain 40-60 kuntaa tai kuntaan verrattavaa tahoa. Jokainen suomalaisesta päätöksentekojärjestelmästä vähänkään perillä oleva ymmärtää, että Risikon esitys halveksii kansanvaltaa.

Huolestuttavan epäselväksi on kuitenkin jäänyt, mikä on hallituskumppani keskustan kanta Risikon suunnitelmiin. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Juha Rehula ei tyrmännyt Risikon esitystä, vaan piti sitä lähinnä liian ennenaikaisena, koska kunta- ja palvelurakenneuudistus on yhä kesken.

Perussuomalaiset sen sijaan tyrmäävät Risikon esityksen suoralta kädeltä yhteiskuntavastaisena ja epäisänmaallisena. Arvottomuuden lisäämisen ja tuloerojen kasvattamisen sijaan on uskallettava nostaa suomalaiset perusarvot kunniaan lainsäädännössä. Vain siten on aidosti mahdollista hillitä
yhteiskunnan lieveilmiöistä johtuvaa palvelutarpeiden kasvua ja välttää palveluiden keskittäminen sekä sen myötä kansan vieraannuttaminen päättäjistä lopullisesti.