AJANKOHTAISTA
Nuorten mielenterveys on yhteinen asiamme
Itsemurha on suomalaisten nuorten yleisin kuolinsyy. Tästä huolimatta kunnollisia panostuksia nuorten mielenterveystyöhön ei ole tehty. Hallitus on väistämässä vastuunsa, sillä Jokelan turmasta huolimatta lasten ja nuorten mielenterveystyö on jäänyt valtion säästöbudjetin jalkoihin.

Pääministeri Vanhanen korosti Kauhajoen joukkomurhan tiedotustilaisuudessa yhteisöllisyyttä ja lähimmäisen vastuuta. Mielestämme on eriskummallista, ettei pääministerimme puhunut paperitehtaiden alasajojen yhteydessä yhteisöllisyydestä, vaan hyvät ja taloudellisesti kannattavat työyhteisöt voitiin lakkauttaa. Tämä on todellista seteliselkärankaisuutta, jos mikä.

Nuorten itsemurhia ei voida ehkäistä pelkästään yhteisöllisyydellä. Tarvitaan myös rahallista panostusta lasten ja nuorten mielenterveystyöhön sekä erityisopetukseen.

Myös terveet suomalaiset perusarvot on nostettava keskiöön, jotta olisi pohjaa, jolle yhteisöllisyyttä voidaan rakentaa. Yltiöyksilöllisyys, monikulttuurisuus ja äärimmilleen viety tehokkuus eivät juuri pohjaa anna. Nämä valtaapitävien suosimat trendiarvot nakertavat myös hyvinvointiyhteiskunnan palveluita, sillä moniarvoisessa yhteiskunnassa palvelutarve muodostuu rajattomaksi, mikä ei ole poliittisesti, taloudellisesti ja lopulta myöskään inhimillisesti kestävää.

Yleisesti ottaen myös vanhempien on keskityttävä entistä enemmän siihen millaisia rajoja he lapsilleen asettavat. Katseet kohdistuvat niin ikään sellaisiin päättäjiin, jotka sen sijaan, että puuttuisivat hyvin tiedossa oleviin epäkohtiin itse, vaativat lähinnä äänioikeusiän alentamista ja
vastuun siirtämistä nuorille.


--
Lisätiedot:
puheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala, puh. 050 919 6079
varapuheenjohtaja Ville Vähämäki, puh. 040 542 9179

Julkaistu 24.09.2008 klo 13:00
Kirjoittaja: Perussuomalaiset Nuoret ry:n hallitus