AJANKOHTAISTA
Kauhajoella 52 kunnallisvaaliehdokasta

Etelä-Pohjanmaa on aina ollut Perussuomalaisille vahvaa aluetta. Näissä kuntavaaleissa tehtiin uusi ennätys, kun piirin puheenjohtaja Tapio Pihlaja keräsi yhdessä Kauhajoen vaaliasiamies Veli Rajalan kanssa Kauhajoelle täyden listan, 52 ehdokasta. Huonosti Kauhajoella ei ole mennyt ennenkään – neljä vuotta sitten ehdokkaita oli 35, joista kolme pääsi läpi valtuustoon.

- Ei tämä mikään yllätys ollut, vaan olimme suunnitelleet näin ja aloitimme ehdokashankinnan jo hyvissä ajoin. Tulijoita olisi ollut enemmänkin, mutta jouduimme monelle sanomaan, että valitettavasti lista on jo täynnä, Pihlaja kertoo.

Pihlaja arvioi osana menestyksen salaisuutta olleen Perussuomalaisten aktiivinen kunnallisvaalityö, esimerkiksi lukuisat valtuustoaloitteet. Kovaa työtä ehdokashankinta on kuitenkin ollut Etelä-Pohjanmaallakin.

- Tottahan se kova urakka oli, koska haimme ehdokkaita muihinkin kuntiin kuin Kauhajoelle. Kaiken muun kiireen keskellä perustimme myös Isoonkyröön paikallisosaston. Kilometrejä on kertynyt – joka ilta lähdimme töiden jälkeen ehdokashankintatyöhön.


Etelä-Pohjanmaalla kattava edustus


Kauhajoen kunnallisvaaliehdokkaista 20 on naista ja 32 miestä. Puolet ehdokkaista on alle 35-vuotiaita, nuorin vasta 18-vuotias.

- Toivon Perussuomalaisten näissä vaaleissa saavan hyvän vaalituloksen kautta maan. Meillä ainakin on hyvä ja kattava edustus, eikä pimeitä alueita jäänyt ollenkaan.

Tapio Pihlaja on Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja ja istuu Kauhajoen kaupunginvaltuustossa jo viidettä kauttaan. Seinäjoella hän istuu myös maakuntavaltuustossa. Hän on ehdokkaana näissäkin vaaleissa. Pihlaja omistaa rakennusalan yrityksen, joka työllistää hänen itsensä lisäksi kymmenen henkeä. Firmassa osakkaina ovat vaimo Riitta ja poika Rami, joista Rami on myös töissä siellä.

Veli Rajala on Tapio Pihlajan vanha perhetuttu ja sukulainen, Kauhajoen vaaliasiamies ja sairaseläkkeellä oleva entinen puhelinasentaja.


Julkaistu 05.10.2008 klo 11:32
Kirjoittaja: Mika Männistö