AJANKOHTAISTA
Yhteisvastuuta Suomesta
Valtiopäivien avauskeskustelussa eduskunnassa 9.2.2010 Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja Raimo Vistbacka.

Edessä ovat lähes mahdottomat valtiopäivät. Hallitus on politiikallaan onnistunut jakamaan Suomen kansan kahtia.

Köyhyysrajan alapuolella elää kasvava joukko kansalaisia. Heistä lapsia on yli 150 000. Voi vain kysyä mikä on heidän tulevaisuutensa? Nälkä on nälkää ja köyhyys köyhyyttä, niin Suomessa kuin Haitissakin.

Lapsiperheiden köyhyys on kansallinen häpeä, johon on ripeästi puututtava. Ei ole rahaa, vastaa hallitus.

Voisiko lapsilisään ajatella jonkinlaista porrastusta tai tarvehankintaa, jotta rahat menisivät niille, jotka tukea eniten tarvitsevat?

KYSYMYKSIÄ HALLITUKSELLE

Mihin ylipäätään on hävinnyt yhteisvastuu oman maan kansalaisista?

Vai mitä sanotte siitä, että vanhus voi olla yli 2,5 vuotta kuolleena omassa kerrostalokodissaan?

Entä miksi kunniakansalaistemme sotaveteraanien kuntoutusresurssit ovat aina vain liian vähäiset?

Miksi omaishoidon tukea ei siirretä Kelan kontolle, jotta kaikki omaishoitajat voisivat sitä tasavertaisesti hakea asuinkunnasta riippumatta?

KESTÄMÄTÖN MAAHANMUUTTOPOLITIIKKA

Rahaa kuitenkin riittää turvapaikanhakijoiden hyysäämiseen. Tänne lennätetään veronmaksajien rahoilla maailman ääriltä perheenyhdistämisen nimissä ankkurilasten sukulaisia ja kylänmiehiä.

Mikäli maahanmuuttopolitiikkaan ei pian saada perustavaa laatua olevaa muutosta, räjähtää tilanne käsiin. Turvapaikkaturismi on tehtävä kerta kaikkiaan kannattamattomaksi.

Perussuomalaiset toivovat, että Suomi voisi olla ykkönen niin Euroopassa kuin maailmalla jossain muussa kuin turvapaikanhakijoiden ja ankkurilasten avokätisessä rahoittamisessa.

MAATALOUS KRIISISSÄ

EU on ajanut perheviljelmäpohjaisen maataloutemme pysyvään kriisiin. Yhä useampi talonpoika on joutunut ulosottomiesten kynsiin. Niin sanotut torjuntavoitot riittävät jo.

Metsäpuolella Kemera-rahatkin ovat täysin riittämättömät.

PÄÄTÖSVALTA TAKAISIN

EU on myös vienyt meiltä päätösvaltaa ja me suorastaan tyrkytämme sitä pois omilla mallioppilaslinjan mukaisilla tulkinnoillamme.

Kyllä valta Brysseliin kelpaa. Samoin raha, jota sinne syydämme – esimerkiksi Iso-Britannian EU-jäsenmaksupalautuksen muodossa.

Tänäkin vuonna Suomi heittää brittien puolesta sata miljoonaa euroa Kankkulan kaivoon! Toivottavasti tähän asiaan saadaan edes jotain järkeä näillä valtiopäivillä.

LOPUTON LISTA

Samaan aikaan oma kansa kärsii.

Valtio keskittää palvelujaan muka niiden parantamisen nimissä. Reuna-alueet autioituvat, kun palveluja ei ole saatavilla. Esimerkiksi poliisin näkyvyys on olematon.

Alempiasteinen tiestö rapautuu. Haja-asutusalueiden jätevesiuudistuksella kuritetaan vähäosaisia. Kuntatalous on ahdingossa.

Lista olisi lähes loputon.

OSTOVOIMAA KANSALLE

Perussuomalaisten mielestä tässä taloudellisessa tilanteessa kansalle olisi annettava ostovoimaa. On luotava työpaikkoja tukemalla kotimaista yrittäjyyttä.

Ei Suomi ole vielä valmis.

KANSAKUNNAN TILA

Pääministerikin vain hamuaa lisävaltaa edustuksiaan lisäämällä, vaikka omassa maassa olisi tekemistä.

Ministerienkin kannattaisi jalkautua mustien autojen takapenkiltä muuallekin kuin maakuntakeskuksiin, jolloin paremmin näkisivät kansakunnan tilan.

JOKAINEN IHMINEN

Perussuomalaiset toivovat, että nyt alkaneilla vaalikauden viimeisillä valtiopäivillä hallituksenkin taholla syntyisi todellinen yhteisvastuu myös vähempiosaisesta kansanosasta.

Me emme saa luopua perinteisestä pohjoismaisesta hyvinvointivaltio -periaatteesta. Jokainen ihminen ja elämä on arvokas.

--
Lisätietoja:
raimo.vistbacka@eduskunta.fi
puh. 050-511 3186

Julkaistu 09.02.2010 klo 14:15
Kirjoittaja: Ryhmäpuhe / Raimo Vistbacka