AJANKOHTAISTA
Lapsivähennykset takaisin verotukseen
Perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Soini puhui su 24.8.2008 Lappeenrannassa ja Imatralla mm seuraavaa:

Lapsissa on Suomen tulevaisuus. Riittävä syntyvyys tuo myös elinvoimaa seudulle ja hyödyttää kaikkia. Veropolitiikkaa tehdään Suomessa yritysten ja suuripalkkaisten ehdoilla vaikka Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeintä olisi tukea nuoria lapsiperheitä, joista löytyvät Suomen tulevaisuuden työntekijät ja hyvinvoinnin ylläpitäjät.

Vaikka lapsia ei pidä maailmaan tehdä rahan vuoksi, on syytä huolehtia myös siitä, etteivät heppoiset perhetuet ole lasten hankkimisen esteenä. Tutkimukset osoittavat, että juuri lapsiperheissä on eniten puutetta ja suoranaista köyhyyttä. Tähän tarvitaan muutos. Lapsivähennyksen palauttaminen verotukseen olisi tehokas keino, joka kohdistuisi suoraan lapsiperheisiin.

Lapsivähennysten palauttaminen verotukseen on myös selkeä viesti päättäjiltä, että lapsia arvostetaan ja että syntyvyyttä halutaan lisätä. Se on myös tulonsiirto tulevien sukupolvien, lasten ja nuorten hyväksi. Olen varma, että myös varttuneempi väestönosa on valmis tähän sijoitukseen tulevaisuuden suomalaisten hyväksi.

--
Lisätietoja
timo.soini@eduskunta.fi
www.timosoini.fi
puh. 050-511 3027

Julkaistu 24.08.2008 klo 11:00
Kirjoittaja: Timo Soini