AJANKOHTAISTA
Kirves on jo puun juurella
Perussuomalaisten puheenjohtaja, EU-parlamentaarikko Timo Soini puhui EFD-ryhmänsä puolesta eduskunnassa 25.5.2010 EU-asioiden parlamentaarisessa yhteiskokouksessa.

Tulivatko EU:n vaikeudet sinulle yllätyksenä?

EU ei ole demokratia vaan byrokratia.

Euroopan unioni on sekä taloudellisessa että moraalisessa kriisissä. Talouskriisi näkyy etenkin euroalueen kriisinä; tosiasiat ja teoria ovat törmänneet toisiinsa. Valheiden ja virheiden seuraukset kaadetaan kansojen niskaan.

SOSIALISMI JA INTEGRAATIO

Euroopan Unioni muistuttaa entistä enemmän edesmennyttä Neuvostoliittoa. Kun Neuvostoliitossa oli vaikeuksia, vaadittiin lisää sosialismia. Kun EU:ssa on vaikeuksia, vaaditaan lisää integraatiota.

Tuloskin on ajan oloon sama. Integraation syventäminen vie ensin harhaan ja sitten hajoamiseen. Uskon, että Euroopan Unioni palaa talous- ja vapaakauppaliitoksi. Siinä on sen tehtävä ja tulevaisuus.

ITSENÄISYYS JA DEMOKRATIA

Eurooppa on hieno, perinteinen, kulttuurisesti ja kansallisesti rikas alue. Sen voima on ollut itsenäisissä ja demokraattisesti hallituissa kansoissa.

EU:n perustuslain läpirunnominen, kansanäänestysten mitätöiminen ja Irlannin äänestyttäminen kahteen kertaan samasta sopimuksesta oli EU:n poliittisen moraalin konkurssi.

Näin omin silmin ja koin omin korvin läntisen maailman suurimman mielipidemuokkauksen Irlannissa paikan päällä. Kun media unohtaa kriittisen perustehtävänsä, ollaan pehmeän diktatuurin tiellä. Miksi kansalta kysytään, kun vain yksi vastaus kelpaa?

KANSALLINEN SUVERENITEETTI

Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki.

Perussuomalaiset on osa Vapaata ja Demokraattista Eurooppa -ryhmää. Uskomme kansalliseen suvereniteettiin, joka merkitsee ja tarkoittaa sitä, että vain ja yksinomaan kansalla, joka muodostaa muista kansoista erillisen kansakunnan on ikuinen ja rajoittamaton oikeus vapaasti ja itsenäisesti päättää kaikista omista asioistaan.

Siksi emme hyväksy kansalle kuuluvan valtiovallan luovuttamista Euroopan Unionille.

Suomessa on meneillään Perustuslain uudistamishanke, jossa esitetään, että maininta Suomen EU-jäsenyydestä lisätään Suomen perustuslakiin. Tämä on häpeällistä ja tarpeetonta nöyristelyä.

EU-ELIITIN TAVOITE

Euroopan unionin 2020 -asiakirjassa on paljon hyviä ja kannatettaviakin tavoitteita. Voimme osaa niistä kannattaa. Asiakirjan paras puoli on kuitenkin se, että siinä selvästi paljastetaan ja tunnustetaan EU-eliitin tavoite, suuntaus yhä suurempaan yhdentymiseen. Pisteet siitä, vaikka linja on väärä.

Totuuden esiinmarssi on kuitenkin alkanut. Euroopan eri kansat havahtuvat oman päätösvaltansa rajoittamiseen ja alkavat kysymään äänensä perään. Todellinen demokratia on mahdollista vain kansallisvaltioissa, ylikansallinen demokratia on kangastus, jossa tavalliselta ihmiseltä ei kysytä mitään.

KRIITTISYYS KASVAA

Uskon, että kriittisyys nykytiellä olevaa EU:ta kohtaan Suomessa kasvaa. Tulevaisuuden Eurooppa on itsenäisten kansakuntien Eurooppa, joka muodostaa yhteisen talous- ja vapaakauppa-alueen. Se on minunkin Eurooppani.

--

Lisätietoja:

timo.soini@europarl.europa.eu

puh. 050-511 3027

Julkaistu 25.05.2010 klo 14:00
Kirjoittaja: Timo Soini