Arvoisat sotiemme veteraanit ja kotirintamanaiset, hyvät naiset ja herrat

Kiitän lämpimästi siitä, että minua on pyydetty puhumaan tässä arvokkaassa tilaisuudessa. Kansallista veteraanipäivää vietetään maassamme jo 22. kertaa. Tämän vuoden teema on lyhyt ja ytimekäs: Vapaus muistaa. Se antaa jokaiselle suomalaiselle ajattelemisen aihetta.

Veteraanisukupolvi turvasi viime sodissa maamme itsenäisyyden ja kansamme olemassaolon. Se myös vastasi jälleenrakentamisesta, jolloin luotiin vahva perusta tämän päivän hyvinvoinnille. Nämä asiat nousivat vahvasti mieleeni, kun aamupäivällä kävimme kunniakäynnillä sankarihautausmaalla, jossa lepää 147 talvi- ja jatkosodassa sekä kahdeksan vapaussodassa kaikkensa isänmaan puolesta antanutta alajärveläistä.

Perintöä vaalittava

Meidän on muistettava veteraanisukupolven uhrauksia ja vaalittava perintöä. Edesmenneen jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin sanoin: "Tärkein tehtävämme on ja pysyy: itsenäisyyden, vapauden ja itsemääräämisoikeuden turvaaminen."

Suomen nykynuoriso arvostaa teitä veteraaneja, mutta myös tulevien sukupolvien on saatava tietää, miten itsenäisyyttämme on puolustettu ankarin taisteluin. Emmekä saa unohtaa kotirintamaakaan, joka tuki puolustustaistelua korvaamattomalla panoksellaan: hoitamalla miesten poissa ollessa raskaat maatalous- ja kotityöt. Moni sen ajan elänyt muistaa hyvin, kuinka rasittavan työpäivän päälle vielä esimerkiksi kudottiin lapasia ja sukkia sekä valmistettiin muuta tarpeellista rintamamiehille.

Veteraanipäivän henki

Kansallista veteraanipäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1987. Olin hieman aiemmin samana vuonna tullut valituksi ensimmäistä kertaa eduskuntaan. Muistan, että henki suomalaisessa yhteiskunnassa ei ollut sama kuin se nykyään on. Veteraanien asiat tuntuivat olevan monelle päättäjälle hankala, ehkä arkakin asia. Veteraanipäivän nimeäminen oli kuitenkin valtakunnan johdolta merkittävä avaus. Se oli vilpitön tunnustus itsenäisyyden puolustajille. Liput liehuivat kautta maan. Päivän vietolla saatiin laajennettua kansalaisten tietämystä veteraanisukupolven työstä.

Ensimmäisestä veteraanipäivästä on astuttu henkisesti iso askel eteenpäin. Nykyään veteraanit mielletään kaikissa kansalaispiireissä kunniakansalaisiksi. Valitettavasti vain kaikki veteraanit eivät ehtineet kokea tätä muutosta. Olen pari vuotta sitten esittänyt eduskunnassa, että kansallinen veteraanipäivä muutettaisiin yleiseksi, erikseen säädetyksi vapaapäiväksi vapunpäivän ja itsenäisyyspäivän tapaan. Se on tietysti paitsi lainsäädäntö- myös työmarkkinakysymys, mutta olen edelleen sitä mieltä, että säätämällä tämä päivä vapaapäiväksi voisimme entisestään yhteiskunnan puolelta nostaa veteraanien ja kansallisen veteraanipäivän juhlallisuuksien arvostusta.

Epäkohtia löytyy yhä

Vaikka yleisesti voi hyvinkin sanoa käytännön veteraaniasioiden menneen viime aikoina eteenpäin, selviä epäkohtia löytyy yhä. Niiden korjaaminen on hallituksen ja eduskunnan tehtävä. Se on ennen muuta arvostuskysymys. Kyllähän meillä rahaa on, se vaan pitää käyttää oikeisiin kohteisiin.

Se mitä seuraavaksi sanon, voi kuulostaa jonkun mielestä kerettiläiseltä, mutta minun mielestäni yksityisin voimin järjestettyjen veteraanikeräysten aika pitäisi olla ohi. On totta, että keräysten tarkoitus on hyvä ja että keräysten tuotoilla on hankittu veteraaneille monia tärkeitä ja välttämättömiä palveluita: kuntoutusta, asuinolojen parannusta, apuvälineitä, virkistystilaisuuksia ja niin edelleen. Tällöin kuitenkin unohdetaan asian ydin – se mikä pitäisi olla itsestäänselvyys – nimittäin että tällaisten palveluiden tuottaminen veteraaneille on valtion tehtävä. Suomen valtio lähetti teidät rintamalle 1939-1945. Suomen valtion tehtävä on turvata teille arvokas ja mielekäs elämänehtoo.

Meidän päättäjien olisi koko ajan pidettävä mielessä, että veteraanien keski-ikä on jo lähes 86 vuotta. Koko maassa on tällä hetkellä sotiemme veteraaneja noin 75 000. Täällä Alajärvellä teitä veteraaneja asuu vielä yli 100. Joukkonne harvenee nopeasti. Pian etuuksien parantaminen on myöhäistä, jos tarkoitus on, että pääsisitte niistä nauttimaan. Lupauksia on kyllä annettu jo riittävästi.

Kuntoutus kattavaksi

Rintamalisän tasokorotus on tietenkin kannatettava asia, mutta mielestäni etenkin veteraanien kuntoutustoiminta on saatava kattavaksi, niin että jokainen halukas voi siihen voimiensa mukaan vuosittain osallistua. Sitä paitsi rintamaveteraanin aviopuolisolla pitäisi olla oikeus samanaikaiseen, halutessaan kestoltaan yhtä pitkään laitoskuntoutukseen veteraanimiehensä kanssa.

Niille veteraaneille, jotka eivät jaksa tai katso tarvitsevansa pitkää laitoskuntoutusta, pitää olla tarjolla kattavasti erilaisia avo- ja päiväkuntoutuksen muotoja, tarvittaessa myös veteraanin omassa kodissa. Tarjolla voisi myös olla lyhytaikaisia, päivän parin pituisia kuntoutusjaksoja jossain lähikylpylässä. – Lisäksi on mielestäni oikeus ja kohtuus, että kuntoutustoimintaa laajennetaan tulevaisuudessa myös sotaorvot huomioiden.

Omassa kodissa asuminen

Tärkeää on, että sotainvalidit, sotaveteraanit ja kotirintamanaiset voivat mahdollisimman pitkään itsenäisesti ja turvallisesti asua omissa kodeissaan. Oma koti on paras paikka, mutta näin säästyy myös yhteiskunnan rahoja verrattuna korkeisiin laitoshoidon kustannuksiin. Tässä tarkoituksessahan on Sotainvalidien Veljesliitto jo vuosikymmenen ajan harjoittanut avustajatoimintaa, josta on saatu hyviä kokemuksia. Veteraanien avustajiksi on palkattu työttömiä. Huonoksi puoleksi on koettu se, että avustajan työjakso on verraten lyhyt, 10 kuukautta. Tässä ajassa avustaja ehtii lähinnä oppia työnsä ja avustaja sekä avustettava tutustua toisiinsa.

Hallitus voisi tukea entistä enemmän tätä Sotainvalidien Veljesliiton tärkeää avustajatoimintaa siten, että avustajien työsuhde olisi nykyistä pidempi. Olenkin tehnyt tästä kirjallisen kysymyksen hallitukselle erään Alajärveltä tulleen aloitteen pohjalta. Olen myös kysynyt hallitukselta sotainvalidien kuljetuspalveluista, jotka myös osaltaan tehokkaasti edistävät itsenäistä asumista kotona. Ja mainittakoon vielä, että kuntien veteraaneille tarjoaman kotipalvelun tasossa olisi monin paikoin parantamisen varaa, siivouksesta lähtien.

Eroon prosenteilla näpertelystä

Sotainvalidien haitta-asteiden määrittelyyn liittyy mielestäni eräs epäkohta, johon haluaisin vielä lopuksi puuttua. Monet eteläpohjalaiset sotainvalidit ovat nimittäin käyneet erikoislääkärin tarkastuksessa ja saaneet lausunnon, jonka mukaan heidän haitta-astettaan olisi selkeästi korotettava. Korotusanomukset on kuitenkin hylätty, kun valtionkonttori on hankkinut omalta niin sanotulta asiantuntijalääkäriltään asianomaista sotainvalidia koskaan kuulematta tai näkemättä lausunnon, jonka mukaan haitta-asteen korotukseen ei olekaan mitään aihetta.

Tällaisesta veteraaneja nöyryyttävästä epäoikeudenmukaisesta käytännöstä on päästävä eroon. Mielestäni olisi yleensäkin harkittava tästä prosenteilla näpertelystä eli koko monimutkaisesta haitta-astejärjestelmästä luopumista.

En voi myöskään ymmärtää, että lakitasolla perusteena käytetään jopa työkyvyttömyysprosentti-sanaa – siis keski-iältään 86-vuotiaiden kohdalla. Mielestäni tämä on jopa halventavaa. Tunnen nämä asiat hyvin, sillä olen yli 20 vuotta kansanedustajana toimittuani ehtinyt hoitaa usean veteraanin erilaisia valitus- ja anomusasioita.

Maamme kunniakansalaiset

Mielestäni yhteiskunnassamme on voimakkaasti pyrittävä siihen, että jokaiselle sotiemme veteraanille ja kotirintamanaiselle taataan vanhuusvuosiksi hyvät ja ihmisarvoiset elinolot ilman turhaa byrokratiaa. Tämä on mielestäni nykypolven kansalaisten kunniatehtävä ja kunniavelka isänmaan vapauden pelastaneille miehille ja naisille, teille maamme kunniakansalaisille, koska siihen meillä on varaa, jos todellista tahtoa vain löytyy.