Hallituksen metropoliselonteossa patistetaan kuntia tiiviiseen yhteistyöhön ja päätöksenteon keskittämiseen, koska seudun verkostorakenne luo tarpeen ohjata alueen kehitystä yhtenäisenä kokonaisuutena. Metropolialue tarvitsee erityisratkaisuja. Liikenne, yhdyskuntarakenne, asuntomarkkinat ja palveluverkosto halutaan yhtenäistää. Yhteistyön vahvistamiseksi ehdotetaan luotavan sellaiset yhteistyöjärjestelyt ja -rakenteet, joiden kautta voidaan varmistaa osapuolia sitovat päätökset.

Selonteossa tuodaan esiin kaksi hallinnollista vaihtoehtoa. Joko yhdistetään pääkaupunkiseudun neljä kuntaa eli Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen tai perustetaan 14:n tai vielä useamman kunnan seutuhallinto. Kuntien yhdistäminen merkitsisi kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien vähenemisestä entisestään, koska heidän tarvitsemistaan perus- ja muista lähipalveluista päätettäisiin entistä kauempana ja paikallisolosuhteet jäisivät helposti huomioon ottamatta.

Kunnallisvaalien yhteydessä valittavan seutuvaltuuston etuna on useiden hajanaisten kuntayhtymien kokoaminen yhteen hallintoon ja seutuvaltuutettujen selkeä vastuunkanto alueellisista tehtävistä, kuten maankäytöstä, liikenteestä, asumisesta, elinkeino- ja työllisyyspolitiikasta sekä erikoissairaanhoidosta. Mikäli kansanvaltaiseen seutuhallintoon mennään, tulee sille osoittaa myös nykyisiä valtionhallinnon tehtäviä kuten ELY:n eli elinkeino-, liikenne- ja ympäristöviraston tehtäviä sekä valtion näihin tehtäviin osoittama rahoitus.

Kansalaisten peruspalvelut kuten perusterveydenhoito, peruskoulutus, päivähoito ja muut lähipalvelut eivät saa olla seutuhallinnolla.

EROON VASTUUTTOMASTA PÄÄTÖKSENTEOSTA

Nykyisten kuntayhtymien hallinto on surkuhupaisaa. Tosiasiassa ”puolueiden piirisihteerijuntta” valitsee kuntayhtymien valtuustojen ja hallitusten jäsenet johtuen monimutkaisesta puolueiden kannatuksen jyvitysjärjestelmästä kuntayhtymän alueella. Kuntayhtymien poliittisten edustajien vastuunkanto ylikunnallisten tehtävien hoidosta kansalaisille on olematon. Tällaisesta vastuuttomasta päätöksenteosta tulee päästä eroon.

Hallituksen metropolipolitiikka perustuu huippuosaamisen ja innovaatiotoiminnan keskittämiseen metropolialueelle, jota tukemaan halutaan muodostaa tarvittava infrastruktuuri. Metropolista on tarkoitus luoda Suomen elinkeinotoiminnan kansainvälisesti kilpailukykyinen keskus. Tähän pyritään ratkaisemalla alueen yhdyskuntarakenteen, asumisen ja liikenteen ongelmia.

Nämä asiat tulee toki ratkaista, mutta metropolialueen ja koko Suomen menestymisen ja hyvinvoinnin kannalta on oleellista selvittää ja päättää mihin me tulevaisuudessa keskitymme. Missä asioissa voimme olla globaalisti kilpailukykyisin maa? Mitkä ovat ylivoimaiset kilpailutekijämme?

HYVÄ KYSYMYS

Selvityksen mukaan Helsingin seutua pidetään jo nyt eräänä Euroopan innovatiivisimmista alueista, jonka kyky houkutella ulkomaisia investointeja, yrityksiä ja huippuosaajia ei kuitenkaan ole kovin hyvä. Miksi tänne ei haluta sijoittua kansainvälisten vertailujen antamista hyvistä olosuhdearvioista huolimatta, kysyy selvitys? Tämä onkin kysymys, johon tulisi hakea ensisijaisesti vastausta kyseisiltä tahoilta.

Yhtenä selityksenä esitetään pääkaupunkiseudun ydinalueiden korkeaa hintatasoa, joka ajaa väljempää asumista tavoittelevia yhä kauemmas työpaikoista. Koska näin on muissakin metropoleissa niin, voisiko syy olla yksinkertaisempi – vaikea kieli, suomalainen kulttuuri, byrokratia, verotus ja sääolosuhteet. On myös selvää, että monet yritykset hakeutuvat Kaukoidän kasvaville markkinoille lähelle asiakkaita, jonne sijoitetaan sekä innovaatiotoiminta, tuotekehitys, valmistus ja huolto.

Tämä vuosisata on tieto- ja palveluyhteiskunnan vuosisata. Se, joka pystyy hallitsemaan tietoa, muokkaamaan siitä tuotteita ja palveluja erilaisiin tarpeisiin, tuotteistamaan nämä ja myymään ne kansainvälisille markkinoille kilpailukykyiseen hintaan on tulevaisuudessa vahvoilla. Suomalaisten tulee panostaa tieto- ja teknologiapohjaisten palveluratkaisujen kehittämiseen.

Tietoyhteiskunnan kehitys mahdollistaa jo nyt maailmanlaajuisen yhteydenpidon ja verkostoitumisen, vuorovaikutteisuuden, verkkokokoukset, verkossa tapahtuvan tuotekehityksen, kouluttautumisen, tuotteiden ja palvelujen markkinoinnin ja myynnin sekä asiakaspalvelun. Innovaatiot eivät ole tiettyyn paikkaan sidottuja.

Edellisestä seuraa kysymys: Tarvitaanko välttämättä hyvin tiiviisti rakennettua työpaikka- ja asumiskeskustaa? Vai onko tulevaisuutta se, että työtä voi tehdä väljästi asutussa ympäristössä ja kohtuuhintaisissa avarissa, energiapiheissä asunnoissa lähellä luontoa ja että työ on rajoista, ajasta ja kaupunkikeskuksista riippumatonta?

KAIKEN KEHITYKSEN PERUSTA

Missä asioissa voimme olla globaalisti kilpailukykyisin maa? Suomen koulutusjärjestelmä on kansainvälisesti arvostettu ja siihen tullaan tutustumaan eri puolilta maailmaa. Verkossa oppiminen tulee yleistymään tietokoneohjelmien ja tietoverkoston mahdollisuuksien jatkuvasti kasvaessa. Voitaisiinko esimerkiksi Suomen peruskoulujärjestelmä tuotteistaa tietokonepohjaiseksi ohjelmaksi ja myydä se globaalisti eri markkina-alueille räätälöitynä tuotteena? Voitaisiinko lääkäripalveluja ja koulutusta myydä tietoverkossa globaaleilla markkinoilla?

Joka tapauksessa maailmantalouden kehityssuunta on se, että työvoimavaltaiset alat siirtyvät kiihtyvällä vauhdilla halvemman työvoiman maihin. Pienen ja syrjäisen maan kuten Suomen ja sen metropolialueen on kehitettävä vientituotteiksi korkean teknologian sekä tieto- ja palveluyhteiskunnan tuotteita. Lisäksi on välttämätöntä turvata kaiken kehityksen perusta; turvata kansalaisillemme maailmalla arvostetut hyvinvointipalvelumme myös tulevaisuudessa.