AJANKOHTAISTA
Markku Uusipaavalniemi perussuomalaisiin

Keskustan kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi on ilmoittanut eroavansa keskustan eduskuntaryhmästä ja siirtyvänsä perussuomalaisten joukkoon. Asiasta uutisoitiin torstaina 11.11. iltapäivällä.

Uudeltamaalta valittu Uusipaavalniemi istuu eduskunnassa ensimmäistä kauttaan. Hän sai viime vaaleissa Uudeltamaalta 2 800 ääntä.

Uusipaavalniemi on arvostellut usein hallituksen talouspolitiikkaa. Hän äänesti yhdessä opposition kanssa muun muassa Kreikalle myönnettyä tukea vastaan.

Uusipaavalniemi muistetaan myös Suomen curling-maajoukkueen pitkäaikaisena kapteenina. Hänen johtamansa joukkue otti hopeaa Torinon olympiakisoissa vuonna 2006.


Kuva: Eduskunnan kuvapankki / compic / Kimmo Brandt
Julkaistu 11.11.2010 klo 17:25