Kuntatalous notkahti laman seurauksena. Kuntien vuoden 2011 budjettien laadintaa on edelleen sävyttänyt veronkorotukset ja niukkuuden jakaminen. Muotisanoja ovat olleet peruspalvelujen turvaaminen ja sosiaalipainotteinen budjetti.

Monissa kunnissa tulokehitys ei ole seurannut kasvavaa palvelutarpeen lisääntymistä mm. vanhusväestön kasvavasta joukosta johtuen. Huoltosuhde on liian monessa kunnassa retuperällä. Veronkorotukset eivät auta, ellei kunnassa asu riittävää määrää veronmaksukykyisiä kuntalaisia.

Taantuman ja korkean työttömyyden aikana veronkorotusten vaikutus jää vaisuksi verrattuna tilanteeseen, jossa veronkorotus päästään tekemään nousukauden ja hyvän työllisyyden vallitessa. Kuntaliiton ja valtiovarainministeriön laskelmien mukaan kunnallisveroa on nostettava keskimäärin 3-4 prosenttiyksikköä seuraavan kymmenen vuoden aikana.

YRITYKSET JA KUNNAT

Työpaikoista ja veronmaksajista kunnat käyvät raakaa kilpaa keskenään. Kun vielä muutama vuosikymmen sitten yritykset osallistuivat merkittävästi erilaisten palvelujen järjestämiseen toimintapaikkakunnillaan, on tilanne tänään aivan toinen.

Yritykset tekevät kilpailutuskierroksen ennen kuin päättävät mihin kuntaan sijoittuvat. Kunnat joutuvat takaamaan lainoja ja rakentamaan halleja, tällaiset toimenpiteet eivät kuntien toimialaan kuulu. Joskus hyöty on kiistatta molemminpuolinen, mutta joskus tulee myös lunta tupaan.

VANHUSTEN ASEMA

Vanhusväestön osuus kasvaa Suomessa lähitulevaisuudessa rajusti. Vaikka asiasta on paljon puhuttu, on tähän haasteeseen kunnissa huonosti varauduttu ja hälyttäviä esimerkkejä vanhustenhoidon huonosta tilasta pulpahtelee pintaan eri puolilta maata.

Laitoshoidosta halutaan eroon ja suositaan tuettua palveluasumista ja kotihoitoa. On kaunis ja hyvä ajatus, että vanhus voi asua omassa kodissaan niin kauan kuin mahdollista, mutta kun tämä muuttuu mahdottomaksi on myös laitospaikka saatava. Vanhusta ei saa jättää heitteille. Kotihoidon on oltava riittävää, pelkkä ruuan toimittaminen ja lääkkeiden jako ei sitä ole. Näemme suurena epäkohtana että Suomesta on lopetettu kodinhoitajakoulutus, nyt kun sitä tarvittaisiin enemmän kuin koskaan.

UNOHDETUT OMAISHOITAJAT

Täysin unohdettu ryhmä ovat Suomen yli 300 000 omaishoitajaa. Kunnallisen omaishoidon piiriin on tuosta määrästä päässyt vain noin kymmenesosa eli 30 000 omaishoitajaa. Ilman omaishoitajia laitoshoidon tarpeessa olisi arviolta yli 60 000 hoidettavaa.

Omaishoidon tukea maksetaan keskimäärin hieman yli 400 euroa kuukaudessa. Lisäksi lain mukaan sopimuksen piiriin kuuluvalle omaishoitajalle on myönnettävä 3 vuorokautta vapaata kuukaudessa. Tämä lain velvoite on täyttynyt vain harvassa kunnassa. Omaishoitajien jaksamisesta huolehtiminen on laiminlyöty. Apua kotiin ei saa ja tilapäinen laitospaikka lakisääteisen vapaan, totaalisen väsymisen tai omaishoitajan sairastumistapauksissa on kiven alla.

Omaishoidon tukikäytännöt vaihtelevat eri kuntien välillä. Pahimmillaan uusia tukipäätöksiä ei voida enää juhannuksen jälkeen tehdä, kun varatut määrärahat on jo käytetty. Valitettavasti myös tuen myöntämiskriteerit vaihtelevat ja näinhän asia ei saa olla.

OMAISHOITO KELAN KONTOLLE

Peruspalveluministeri Paula Risikko antoi oman ratkaisumallinsa asian kuntoon saattamiseksi 21.11.2010 toteamalla, että kuntien pitää varata tarpeeksi rahaa omaishoitajien tukemiseen. Perussuomalaiset ovat jo pitkään vaatineet, että omaishoitajien asia tulee saattaa kuntoon, käytännöt on yhtenäistettävä ja omaishoidon tuki liitettävä KELA:n etuuksien piiriin.

SDP:n vanhuspoliittinen ohjelma vaatii erityistä vanhusten palvelut ja oikeudet turvaavaa lakia. Laki me totta vie tarvitaan, mutta se ei yksin riitä. Kunnille pitää myös taata riittävät resurssit laittaa asiat kuntoon.

VESIJOHDOT JA VIEMÄRIT

Valtiovalta on omissa säästötalkoissaan jättänyt jo pitkään suuren osan kansallisomaisuudestamme, teistä ja raiteista hoitamatta. Samaa toimintamallia käytetään pakon edessä monissa kunnissa. Kuntien omistamissa vesijohdoissa ja viemäreissä muhii pommi. Huolto- ja perusparannustöitä voidaan lykätä vuosi tai kaksi, mutta kun ne kasaantuvat tarpeeksi kauan, on lasku kallis.

Samaten kuntien kiinteistöt ovat hälyttävässä kunnossa. Homekoulua ja päiväkotia löytyy vähän joka pitäjästä. Lämmityksessä ja ilmastoinnissa saadut säästöt eivät varmasti kata syntyneitä vahinkoja. On valtava kansantaloudellinen tappio, kun 30-40 vuotta vanhoja kiinteistöjä joudutaan repimään maan tasalle ja rakentamaan uutta tilalle. Virheet on aikanaan tehty, niille ei enää voi mitään, mutta opiksi niistä pitää ottaa.