ARTIKKELIT
Espoossa tähdätään täydellä listalla kunnallisvaaleihin
Espoon Perussuomalaiset ry. on kohdannut positiivisen ongelman JYTKY:n myötä. Kannatus on kasvanut Espoossa huomattavasti ja uusia jäseniä on kertynyt paljon. Uudet jäsenet ovat suurimmaksi osaksi tavallisia peruskansalaisia, jotka ovat kyllästyneet nykyiseen poliittiseen suuntautumiseen.
- Iloksemme voimme todeta, että kasvuvauhtimme on suuri. Saamme uusia jäseniä niin rivikansalaisista kuin muistakin puolueista. Jopa Espoon yksinvaltias-Kokoomus vuotaa meille päin jäseniään, toteaa Espoon Perussuomalaisten puheenjohtaja Jarno Eerola.

Puoluevaihtojen, jäsenmäärän kasvun ja ihmisten poliittisen aktiivisuuden lisääntyminen tuo riveihimme paljon uutta verta. Kunnallisvaaliehdokkaiksi on niin paljon halukkuutta, että Espoon Perussuomalaiset ovat jo nyt alkaneet miettiä ensimmäisiä valintoja ja tarkkoja kriteerejä listalle. Päivänselvää on, että kaikki halukkaat eivät pääse ehdolle, eivätkä varsinkaan ns. Matti Myöhäiset, jotka ilmoittavat halukkuutensa viime tingassa. Tässäkin asiassa nopeat syövät hitaat.

Espoon Perussuomalaiset haluavat antaa mahdollisimman paljon aikaa valituille ehdokkaille valmistella/käynnistää vaalityötään. Tällä hetkellä kunnallisvaaleihin on vielä aikaa vuosi ja kolme kuukautta, mutta kuten kokemuksesta tiedämme, aika kuluu erittäin nopeasti.

- Hyvin asetellulla ja ajatellulla ehdokaslistalla saamme varmistettua eduskuntavaaleissa ansaitun toiseksi suurimman puolueen aseman Espoossa. Samalla luomme pohjan Kokoomuksen upottamiseen viimeistään 2020, kommentoi Jarno Eerola Espoon PS:n kunnallisvaalityöryhmässä 23.8.


Julkaistu 09.09.2011 klo 07:00