Six-packin tarkoitus on sinänsä ymmärrettävä; sillä yritetään vastata euroalueen taloudelliseen epävakauteen ja saattaa ruotuun ylivelkaantuvat jäsenmaat. Tapa, jolla tähän pyritään, on kuitenkin väärä.

Six-packia myytiin sillä ajatuksella, että sen avulla voidaan euromaiden ylivelkaantuminen ennaltaehkäistä jo aikaisessa vaiheessa. Totuus valitettavasti on, että se juna on jo mennyt. On yksinkertaisesti liian myöhäistä enää “ennaltaehkäistä” katastrofia, joka on jo lauennut.

Kuten EU:ssa aina, ei myöskään six-pack ole pelkästään taloudellinen päätös, vaan myös poliittinen päämäärä. Se on jälleen tietoinen askel kohti EU-liittovaltiota, ja senhän jo tiedämme, että joka kerta kun annamme EU:lle uutta valtaa jäsenmaiden ylitse, ei se koskaan enää halua luovuttaa sitä takaisin.

Talousvalvontamekanismista on myös syntynyt väärä mielikuva, että Suomi jotenkin pääsisi nyt valvomaan ja ohjaamaan esimerkiksi Kreikkaa tai muita kriisimaita. Todellisuudessa EU-komissio pääsee valvomaan Suomea, kuten kaikkia muitakin jäsenmaita. Meidän oikeutemme eivät lisäänny, vaan päinvastoin saamme jälleen vain uusia velvollisuuksia, vaikka olemme nykyiseen kriisiin viattomia. Suomen alamaisuus EU:n edessä virallistuu nyt myös talouspolitiikan osalta.

Kansanvallan kannalta kaikkein pahinta on, että valvonta ja uudet toimivaltuudet keskittyvät nimenomaan komissiolle, joka on EU:n instituutiosta kaikkein kauimpana kansalaisesta. EU-kansalainen ei saa äänestää yhdestäkään komission jäsenestä tai työntekijästä.

Kansanvaltaisesti valittu europarlamenttikin saa six-packin määrittelemissä prosesseissa lähinnä seurata tilannetta ja keskustella siitä komission ja neuvoston kanssa. Kylmä totuus on, että tästä eteenpäin kansanvalta tekee selkoa ratkaisuistaan virkamiesvallalle, siis jäsenmaat ja niiden demokraattisesti valitut edustajat EU-komissiolle virkakoneistoineen.

Tämäkään ei silti tyydytä tiiviimpää integraatiota vaativia. Komission puheenjohtaja Barroso painotti juuri ennen six-packistä käytyä äänestystä, että vaikka paketti on hyvä, niin jatkossa on mentävä yhä pidemmälle talouden integraatiossa. Barroson mielestä (yllätys yllätys) Eurooppa tarvitsee enemmän kuin koskaan nimenomaan komission auktoriteettia selvitäkseen vaikeuksistaan. Samoin hän vahvisti jälleen, että komissio tulee pian esittämään myös eurobondien käyttöönottoa muodossa tai toisessa.

Byrokratia on siis jälleen saanut suuren voiton demokratiasta, eikä tälle kehitykselle näy EU:ssa loppua. Valuuttaunioni muuttui nyt valvontaunioniksi. Eurobondien myötä valvontaunioni muuttuisi sitten velkaunioniksi.

Ei ole liioittelua sanoa, että tämä mahdollisuus on Suomen tulevaisuuden ja hyvinvoinnin suurimpia uhkakuvia.


Sampo Terho
europarlamentaarikko