ARTIKKELIT
Ikä lisää haasteita ajoturvallisuuteen
Iäkkäillä on tutkimusten mukaan vaikeuksia monimutkaisissa liikennetilanteissa, kuten kaistanvaihdoissa ja risteyksissä. Tilastojen mukaan vakavia ja kuolemaan johtavia onnettomuuksia sattuu ikäihmisille eniten risteyksissä. Pieniä peltikolareita puolestaan sattuu eniten parkkipaikoilla ja pysäköintialueilla.
- Kun suomalaisten autoilijoiden keski-ikä kasvaa koko ajan, on heillä myös entistä enemmän kaikenlaisia sairauksia. Tämän vuoksi myös sairaskohtauksien ja rattiin nukahtamisten määrä kuolemaan johtavissa ulosajoissa on kasvanut, kertoo suunnittelija Aulikki Schrey Liikenneturvasta.

Nykyään lääkäreillä on velvollisuus ilmoittaa poliisille aina, jos ajokortillinen asiakas sairastaa jotain ajokykyä olennaisesti heikentävää sairautta ja suosittelemaan autoilun lopettamista myös potilaalle. Tämän vuoksi monet, joilla on sairauksia mutta joille auto on liikkumisen kannalta olennainen väline, saattavat jättää lääkärillä käymisen kokonaan väliin. Tämä ei ole ollenkaan hyvä asia.

Näöstä ja autosta huolehdittava myös

Myös näkökyvyn riittävyyden tutkituttaminen optikolla riittävän usein on ikäihmisen kohdalla tärkeää. Näön terävyyden heikkeneminen on helposti ratkaistavissa silmälaseilla. Iän myötä myös pimeänäkö ja kontrastien erottelukyky heikkenee. Iäkkäät häikäistyvät helpommin ja palautuminen on hitaampaa, josta syystä monet myös välttävät pimeäajoa. Nykyteknologia on tuonut markkinoille paljon pimeällä ajamista helpottavaa teknologiaa, josta hyötyvät erityisen paljon iäkkäät autoilijat.

- Myös auton kunnosta on tärkeä muistaa huolehtia. Esimerkiksi renkaissa on oltava riittävästi pitoa ja urasyvyyttä. Katsastusmiesten kanssa käymieni keskustelujen perusteella on minulle syntynyt sellainen käsitys, että iäkkäät ihmiset huolehtivat autoistaan hyvin, mutta ajavat keskimääräistä vanhemmilla autoilla. Kolaritilanteessa vanhat autot eivät suojaa niin hyvin kuin uudemmat, 2000-luvun puolella valmistetut autot.


Teksti: Mika Männistö



Julkaistu 01.12.2011 klo 07:00