ARTIKKELIT
Täällä Berliini – kuuleeko Suomi?
Suomen poliittiseen keskustaan lukeutuva Perussuomalainen puolue on jäänyt yksin puolustamaan Suomen itsenäisyyttä eurooppalaista liittovaltiohanketta vastaan.
Tapahtumat eduskunnassa ja sen valiokunnissa osoittavat tämän tosiasian vääjäämättömästi. Suomen Keskusta lähti yllättäen tukemaan Kataisen-Urpilaisen hallitusta, joka ajaa Suomea aina vain syvemmälle Euroopan integraatioon.

Esimerkiksi valtiovarainvaliokunnan lausuntoon suurelle valiokunnalle 20.1.2012 Keskusta hyväksyi lausuman, että Euroopan talouskurin tiukentaminen ja syventäminen on hallitusohjelman linjausten mukainen. Keskustan valiokuntaryhmä sitoutui kokonaisuudessaan Brysselin ja Suomen hallituksen tavoitteisiin ja linjauksiin. Eduskunnassa oppositiossa olevasta Keskustasta on tullutkin käytännössä hallituspuolue ilman ministereitä ja oikeutta osallistua valtioneuvoston kokouksiin.

Poliittisesti tilanne on Suomessa huolestuttava. Meitä ajetaan yhä tiukemmin mukaan liittovaltiokehitykseen, jota johtaa Saksa. Saksalaiset ovat voimansa tunnossa menneet jo niin pitkälle, että saatuaan linjoilleen mukaan Ranskan, he sanelevat muille euromaille tekemänsä ratkaisut. Saksalle Euroopan rahaliitto on hyvä. Saksan talous on riippuvainen viennistä euroalueelle. Kun muut euromaat saadaan takaamaan heikossa talouskunnossa olevat ja huonosti taloutensa hoitaneet hulttiovaltiot (Kreikka, Irlanti, Portugali, Espanja ja Italia), nauttii Saksa tästä tilanteesta. Hulttiovaltiot pystyvät ostamaan saksalaisia tuotteita. Saksan kauppataseen ylijäämä kasvaa ja mm. Suomi maksaa. Suomi ottaa lisää ulkomaista velkaa, jotta voi olla mukana tässä kyydissä. Omaa kansaa kurjistetaan, jotta muu Eurooppa voi hyvin.

Kävin selvittämässä asiaa 16.1.-17.1.2012 Berliinissä ja tulin vakuuttuneeksi tästä asiasta. Berliinissä olivat mukana kaikkien eduskuntapuolueiden edustajat. Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki ilmoittivat tukevansa Saksan linjaa ja pyrkimyksiä.

Saksa ja saksalaiset haluavat olla johtajia ja määrääjiä Euroopassa. Tämän todistaa jo Euroopan historiakin. Pohjoismaista Ruotsi, Tanska ja Norja olivat viisaita. Norjalaiset eivät lähteneet mukaan koko EU-hankkeeseen ja Ruotsi ja Tanska jäivät rahaliiton ulkopuolelle.

Suomen kannalta on nyt tärkeää, että vahvistamme kauppaamme Venäjän suuntaan. Emme voi olla emmekä saa tulla riippuvaisiksi viennistämme Saksaan. Venäjä on meille luontainen ja läheinen markkina-alue. Aivan vierellämme elää yli satamiljoonainen vaurastuva kansa. Tavarakuljetukset käyvät sinne helposti – rautateiden raideleveyskin on sama Suomessa ja Venäjällä. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomessa tehtiin suuri virhe. Kuviteltiin, että Venäjä ei enää koskaan nouse taloudellisesti tai ainakin nousu kestää pitkään. Suomen johto ei Ahtisaaren presidenttikaudella pitänyt edes kenkää oven raossa vaan yhteydet jäädytettiin.

Tällaisin ajatuksin tällä kertaa,

Pentti Kettunen
kansanedustaja (PS)
Kajaani



Julkaistu 25.01.2012 klo 07:54