ARTIKKELIT
Hyvin menee Hyvinkäällä!
Hyvinkää on Uudenmaan pohjoisin kunta ja Uudenmaan neljänneksi suurin kaupunki. Hyvinkää on vuosikymmeniä ollut sosiaalidemokraattien hallitsema kaupunki, viimeiset vuodet Kokoomuksen täydellisen hallinnan kaupunki.

Hyvinkää on historiantutkijoiden mukaan väännös sanoista Höv Änge, eli jotakuinkin suomennettuna "Heinäniitty". Varmaa tietoa asiasta ei ole.

Perustimme Hyvinkäälle Perussuomalaisen paikallisyhdistyksen Timo Soinin ja Vesa-Matti Saarakkalan toimesta juuri ennen edellisiä kuntavaaleja. Saimme kymmenen ehdokasta ja peräti kolme meni läpi vajaan 1300 äänen voimin. Olimme luonnollisesti aika sinisilmäisiä ja ideologeja, pettymys oli melkoinen kun Kokoomus, Vihreät, Kepu, sitoutumattomat ja kristillisten ainoa ehdokas tekivät ns. teknisen vaaliliiton (27 valtuutettua), ja meille ei riittänyt mitään Kh:n tai merkittävien lautakuntien paikkoja. Kokoomuksen sanoin: "pöytä on jo putsattu".

Näiden vuosien aikana me olemme oppineet sen, että olimme noviiseja ja idealisteja. Vuodet ovat opettaneet, että on syytä olla yhteistyössä kaikkien järkevien ehdotusten kanssa puoluekannasta riippumatta. On tyhmää yrittää ovesta saranapuolesta, kun kahvakin on käytössä. Ensimmäisissä kuntavaaleissa kannatuksemme oli 5,4 %, eduskuntavaaleissa 23,3 % ja presidentinvaaleissa 9.4 %. Eduskuntavaalien ja kuntavaalien korrelaatio on aika hyvä, presidentinvaalien aika olematon.

Hyvinkään Perussuomalaiset ry on saanut jo nyt tuleviin kuntavaaleihin 28 henkilöä, jotka ovat allekirjoittaneet hakemuksen. Yhdistyksemme hallitus pyrkii 40 ehdokkaaseen ja ainakin 15 %:n kannatukseen. Näin saisimme minimissään kuusi valtuutettua, Kh:n paikan ja edustajan kaikkiin lautakuntiin ihan suhteellisella vaalitavalla. Ilman teknisiä vaaliliittoja kenenkään kanssa. Tavoite on realistinen ja saattaa olla että ylitämme sen reilusti.


Nyt on aika organisoida kuntavaalitavoitteet valtakunnallisesti ja piiritasolla, jokainen paikallisyhdistys miettiköön oman paikallisen vaaliteemansa ristiriidattomasti puolueen tai piirin tavoitteista.


Taisto Orre
Hyvinkään Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja/valtuustoryhmän puheenjohtaja




Julkaistu 10.02.2012 klo 09:41