ARTIKKELIT
Onko meillä malttia kasvaa?
Maalle on saatu valittua uusi presidentti ja asialla kohkaaminen tällä erää ohi. Perussuomalaisten ehdokkaan Timo Soinin 9,4% tulos presidentinvaaleissa oli hyvä suoritus, kolminkertaisesti enemmän kuin vuonna 2006 samoissa vaaleissa. Vaalitulos ei silti ollut aivan kaikkien mieleen. Odotuksia oli kovemmasta, ehdokasta ja organisaatiota moitittiin.
Aina on parantamisen varaa, se on selvä. Täytyy kuitenkin muistaa, että vielä vuosi sitten Perussuomalaiset oli pienin eduskuntapuolue. Olemme lyhyessä ajassa kasvaneet suureksi. Puolueen organisaatio ei ole vielä vahva, mutta sitä vahvistetaan kyllä, harkitusti. Malttia tarvitaan, kun kaikki käytännön asiat hoidetaan ja media siinä samalla kommentoi jokaisen sanomisia ja tekemisiä.

Perussuomalaisten mustamaalaus alkaa saada jo naurettaviakin piirteitä. Mediaräksytys on käynyt kovana, kun jopa piirin hallituksen varajäsenen mielipiteestä vedetään raflaavat otsikot. Liekö kokoomuksen Janakkalan paikallisyhdistykseltä kysytty, onko puolue hajoamassa kuntauudistukseen?

Syksyllä jokainen ääni on taas jaossa

Syksyn kuntavaaleissa kuntalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, ketkä ja miten omassa lähipiirissämme asioitamme hoitaa. Kuntalaisten kannattaa kuunnella herkällä korvalla, mitä aikanaan ehdokkaat puhuvat ja mitä asioita he ja heidän puolueensa ajavat.

Kokemuksesta tiedän, että harvemmin mitään saavutetaan helpolla, vaaditaan taas kovaa työtä. Puolue panostaa vaaleihin tietysti rahallisestikin, mutta kohtuudella. Hyvä aate kantaa rahaa paremmin. Kenttätasolla vaalityö ja perusyhdistystoiminta ovat samanlaista kaikissa puolueissa. Työtä tehdään omalla ajalla ja rahalla. Siinä tarvitaan vilpitöntä aatteenpaloa. Perussuomalaisten aktiivit ovat hiljaista maan suolaa, heitä eivät heiluta lööpit eikä gallupit.

Kunhan aikanaan kuntavaalien kampanjat pyörähtävät käyntiin, Perussuomalaiset tulevat menestymään omalla vaihtoehdollaan. Kuntaministeri Virkkusen kuntien teurastussuunnitelmat ovat kova pala hallituspuolueille, samoin varuskuntien lahtaamiset ja muut odotettavissa olevat leikkaukset. Kuntavaalien aikaan puhutaan myös ja ennen muuta ihmisten arkeen liittyvistä tärkeistä asioista, kuten lähipalveluista ja niiden olemassaolosta.


Ossi Sandvik
puoluesihteeri



Julkaistu 17.02.2012 klo 08:40