Ihmisen elanto pohjautui metsän ja veden viljaan. Kukaan ei halunnut haaskata ja tärvellä elantoaan joten metsän ja sen asukkaiden elinolojen parantaminen oli tärkeää myös ihmisille. Metsästäjät ja metsästä elantonsa saavat ovat aina ymmärtäneet suojella luontoa - ilman erityistä Natura ohjelmaakin.

Vuonna 1923 valmistui nykyistä luonnonsuojelulakia edeltävä laki ja samalla vuosikymmenellä perustettiin ensimmäiset suojelualueet yksityisten ja yhteisöjen omistamille alueille.

Ensimmäiset kansallispuistot perustettiin valtion maille vuonna 1938.

Reipas 60 vuotta myöhemmin Goretex-kengissään astelevat bongaajat päättivät että luontoa on suojeltava lisää. Alkoi Natura 2000 -verkoston rakentaminen. Verkosto koostuu luontodirektiivin perusteella EU jäsenmaan ehdottamista ja EU:n komission hyväksymistä alueista ja lintudirektiivin perusteella ilmoittamista alueista. Suomessa on eri tietolähteiden mukaan 1857 Natura 2000 -verkostoon kuuluvaa aluetta. Verkoston pinta-ala on noin viisi miljoonaa hehtaaria. Tästä noin 3,6 miljoonaa hehtaaria on maa-alueita.

Ahtaasti rakennetussa Keski-Euroopassa asuville EU päättäjille ei riittänytkään pohjoisen Suomen viisi miljoonaa suojeltua hehtaaria, vaan EU:n suunnilta esitettiin vaatimuksia että Suomea on suojeltava lisää.

Ympäristöministeriössä on tartuttu toimeen ja käynnistetty uusien luonnonsuojelualueiden perustamistoimet. Tavoite on muuttaa suojelualueiksi tai liittää jo nykyisin suojeltuihin alueisiin vielä yli puoli miljoonaa hehtaaria Metsähallituksen metsiä.

Täyden suojelun periaate rajoittaa paljon

Nyt on metsänomistajien ja metsästäjien syytä olla hereillä, sillä perustettava luonnonsuojelualue rajoittaa oikeuksia melkoisesti. Maaston ja vesistöjen suojelu ei Suomessa ole mitä tahansa näpertelyä, vaan meillä on menty suojelussa vielä huomattavasti EU direktiivien vaatimuksiakin pitemmälle. Meillä suojelualueisiin kohdennetaan ns. täyden suojelun periaatetta joka rajoittaa erittäin voimakkaasti sekä metsästystä että metsien talouskäyttöä (kansanedustaja Pirkko Mattila (ps) on jättänyt asiaa koskien neljä kirjallista kysymystä).

Toki suojelualueella saa edelleenkin liikkua, mutta liikkumista voidaan rajoittaa esimerkiksi lintujen pesimäaikana. Myös marjaämpärin ja sienikorin kanssa voi maastossa kulkea, mutta metsästysaseen kanssa kävely on pääsääntöisesti kiellettyä ainakin Etelä-Suomen luonnonsuojelualueilla.

Kaikilla luonnonsuojelualueilla on kiellettyä perustaa riistapeltoja ja riistan ruokintapaikkoja. Myös erilaiset metsästäjien vahtikojut ja ampumaturvallisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeät tornit ovat kiellettyjä rakenteita.

Lupa on mahdollista saada hirven ajoon ja vierasperäisten lajien metsästykseen ja perustellusta syystä ja tarpeesta myös muiden vahinkoa ja vaaraa aiheuttavien yksilöiden poistamiseen.

Erityisesti kehotan lukemaan sanat ”luvan voi saada”.

Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli luonnonsuojelualueella ja sen ympäristössä halutaan leikata taimikkotuhoja aiheuttavaa hirvikantaa, niin metsästys on järjestettävä riittävän laajalla alueella. Uskallan väittää että paperisota metsästysoikeuden saamiseksi on erittäin työläs. Minä kanniskelen mieluummin viikon raivaussahaa tiheässä taimikossa kun täyttelen tarvittavat paperit ja bumaskat metsästysluvan saamiseksi luonnonsuojelualueelle.

Onko metsien suojelussa menty liian pitkälle?

Hirvikivääriä ja raivaussahaa kanniskelleena minä kysyn, onko metsien suojelussa menty jo liian pitkälle, koska vanhenevat suojelumetsät eivät edes toimi ilmaston kannalta tärkeänä hiilinieluna vaan päinvastoin hiilivarastona. Nuoret ja kasvavat talousmetsät sitovat hiiltä.

Suojelualueiden lisäämisen sijaan onkin syytä pohtia, onko ympäristölle tärkeämpää vähentää suojelualueita, jotta saisimme metsiimme jälleen hiilinieluja. Suomalaisten metsien kokonaisvaltainen hyötykäyttö ei ole luonnonarvojen vastaista millään muotoa.

Suomalaiseen metsään sopivat retkeilijät, marjastajat, metsästäjät ja metsurit - kaikki sulassa sovussa. Ihan samalla tavalla kun tähänkin saakka.

Reijo Hongisto
Kansanedustaja
Perussuomalaiset