Joku saattaa ihmetellä miten on edes mahdollista, että Kreikka tarvitsee uuden 130 miljardin tukipaketin jo näin pian, kun se vasta 2010 sai 110 miljardin paketin. Vaikkei muita tuloja olisi nimeksikään, olisihan edellisellä paketilla pitänyt selvitä paljon pitempään.

Juuri tämä kysymys paljastaa, etteivät tähän asti annetut tuet ole todellisuudessa olleet Kreikan tukemista. Kreikalle taatut uudet lainat ovat käytännössä menneet saman tien vanhojen lainojen uusimiseen siten, että yksityisten antamat lainat on korvattu euromaiden takaamilla lainoilla.

Kun Kreikan kriisi alkoi, noin 90% sen lainoista oli yksityisiä. Tänä vuonna yksityisten lainojen osuus laskee uuden pelastuspaketin myötä alle puoleen ja vuoteen 2014 mennessä 3/4 Kreikan veloista on tarkoitus olla julkisen puolen myöntämiä. Arvatenkin parturointi tehdään siksi vasta nyt, että pankkien antamista veloista riittävän suuri osa on ehtinyt vanhentua ja ne on siis jo maksettu täysimääräisinä takaisin ennen saneerausta.

Jotta yksityiset velkojat saatiin suostumaan edes jäljellä olevien saataviensa leikkaamiseen, täytyi heille lisäksi antaa monenlaisia korvauksia. Ensinnäkin syntyvien tappioiden kattamiseen ojennettiin suoraan 30 miljardia veronmaksajien rahaa “kannustimina”. Toisekseen yksityisten vanhat velkakirjat vaihdetaan uusiin, jotka ovat Kreikan lain sijaan Englannin lain alaiset, mikä tekee niiden maksamisen välttelemisen Kreikalle entistäkin hankalammaksi.

Parturoinnin jälkeenkin Kreikan velka jää kestämättömältä vaikuttavalle tasolle, joten tulevaisuudessa Kreikka tulee lähes varmasti tarvitsemaan uusia velkasaneerauksia. Suurimmat tappiot saattavatkin olla vasta tulossa, ja tuolloin menetykset iskevät maan velkojen julkisiin takaajiin, eli muun muassa Suomeen. Kyse Kreikan toisessa paketissa ei siis niinkään ollut siitä, että yksityiset riskinottajat laitettiin maksamaan. Paremminkin nyt viimeisteltiin operaatio, jolla yksityiset velkojat pelastettiin ja heidän ottamansa riskit siirrettiin julkisille rahoittajille, joilla alun perin oli niistä vain kymmenesosa.

Kreikkalaiset eivät siis tukipakettiemme rahoja ole nähneet. Rahat ovat menneet pankeille ja sijoittajille, jotka aikanaan ottivat riskit ja niistä tulleet voitot. Paljonko voittoja kaikkiaan on saatu, sitä ei tietäne kukaan. Suuntaa saamme laskemalla, että jos kuvitteellisella valtiolla X on 300 miljardia velkaa vaikkapa 4% korolla, niin vuodessa korkotuloja lainaajille tulee 12 miljardia, 5% korolla 15 miljardia jne. Laskiessamme yhteen näitä summia vuosi vuodelta uudestaan, pääsemme melko nopeasti sadan miljardin tuolle puolen.

Voitot on jaettu, mutta nyt kun näistä ulkomaisten pankkien riskeistä on seurannut tappioita, Suomen hallitus on päättänyt laittaa ne sinun piikkiisi. Urpilaisen hankkimat nollavakuudet eivät asiaa käytännössä miksikään muuta, ne ovat ylpeyden aihe ehkä Suomen hallitukselle, mutta muut Euroopan hallitukset olivat mieluummin kokonaan ilman näin epäselviä “vakuuksia”. Ja kuten edellä on esitetty, melkoisella varauksella täytyy valitettavasti suhtautua Urpilaisen vaalilupauksiin siitäkin, että yksityissektori laitetaan osallistumaan Kreikka-talkoisiin.

Jyrki Katainen on sanonut, että 1,9 miljardia on suurin tappioiden määrä, jonka Suomi saattaa kaikista takauksistaan kärsiä, ja että se on ainoa luku, joka kansalaisten tarvitsee siksi muistaa. Kehotan kaikkia todella muistamaan tuon luvun ja Kataisen sanat; niiden varassa on hänen ja hallituksensa koko uskottavuus.


Sampo Terho
europarlamentaarikko
Perussuomalaiset