ARTIKKELIT
Mika Niikko - elämän puolesta
Onko toivotonta tapausta olemassa? Mikan elämä on rohkaiseva esimerkki muutoksesta. 44 vuoden elämäntaipaleen ensimmäiset hetket alkoivat Lahdesta. Lapsuuden kodin olosuhteet eivät olleet helpoimmasta päästä. Oli pakko ottaa vastuuta itsestään ja sisarusten elämästä. Lastenkotikin tuli tutuksi.
Nuoruuden itsenäistyminen ei tuonut mukanaan hyvää. Rajojen kokeilu väärään suuntaan ja auktoriteettien halveksunta johti kaikenlaisiin typeryyksiin. Tuomiotkin tulivat. Vasta omien ystävien ennenaikaiset kuolemat laittoivat hälytyskellot soimaan. Asioiden oli pakko löytää uusi suunta.

- Yritin omin keinoin tehdä elämästä paremman. Opiskelin. Kävin töissä. Kaiken aikaa koin elämän tarkoituksettomaksi oravanpyöräksi. Luulin että ulkoisten asioiden ratkaiseminen omin teoin muuttaa kaiken. Ei muuttanut. Vasta rakastavan Jumalan kohtaaminen vuonna 1991 ja kokemus syntien saamisesta anteeksi muutti ihan kaiken. Elämän olemassaoloon tuli järkeä. Ihmisistä tuli arvokkaita, Mika sanoo.

Uudenlaisia tarinoita

Uuden elämän ensimmäisestä päivästä lähtien Mikan historiikkiin alkoi kerääntyä uudenlaisia tarinoita. Ensimmäiset ulkoiset merkit sisäistä muutoksesta olivat vastuun kantaminen itsestään yritystoiminnan kautta. Lukkoalan työt, parvekelasien myynti ja asennus ynnä muut olivat ensimmäisiä keinoja tehdä asioita ja parantaa maailmaa. Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Sisäinen palo vaati enemmän.

- Päätin opiskella teologiaa. Melko pian huomasin, että teologian ja käytännön on kuljettava käsi kädessä. Ei voi olla niin, että saarnatuolista opetetaan, miten ihmisten tulee elää tai suhtautua asioihin. Jeesuksen tapa kulkea ihmisten keskellä, rohkaista ja auttaa tarpeessa olevia istui paljon paremmin järkeen. Toisaalta hän myös niin sanotusti nosti kissan pöydälle ja haastoi. Siinä eivät säästyneet kovasydämiset eivätkä uskonnolliset. Hänessä yhdistyi mielenkiintoisella tavalla rehellisyys ja rakkaus. Minä olen vieläkin opettelemassa näitä alkeita, mutta onneksi samalla luokalla ollaan koko ihmiskunta, Mika nauraa.

Merkittävä käänne rehellisyyden ja rakkauden soveltamiseen alkoi, kun opinnot päättyivät. Vuonna 2000 yritystoiminta ajettiin alas ja tilalle perustettiin Takaisin Elämään ry. Projektin tärkeimmäksi päämääräksi nousi syrjäytyvien nuorten auttaminen. Työssä kiteytyy yksi konkreettinen sana joka oli myös merkittävä tekijä politiikkaan suuntautumiselle. Ennaltaehkäiseminen.

Muutoksen voi tehdä vain itse

- Jos nuoren elämä sai jo varhaisessa vaiheessa tukea kohti parempaa tulevaisuutta, se saattoi merkitä jopa miljoonien eurojen säästöä tulevaisuudessa. Arvion mukaan pelkästään yhden lukioikäisen nuoren masennus aiheuttaa keskimäärin miljoonan euron kulut. Oli järkyttävää nähdä, miten vähän elinympäristössäni ja varmastikin koko Suomessa nuorista välitetään. Yritin silloisille päättäjille viestittää, että nyt oikeasti sitä rahankäytön kohdentamista järkevämmin ja nopeasti. Erään kerran tapasin Timo Soinin ja hän sanoi, että jos muutosta haluaa, niin sinun on tehtävä se itse, Mika kertoo.

Tämän ratkaisevan keskustelun seurauksena Mika aloitti kunnallisvaalikampanjan 2008 ja tuli valituksen Vantaan kunnanvaltuutetuksi ehdokasnumerolla 493 ja äänimäärällä 493.  Sattumaa? Oli miten tahansa, siitä lähtien Mika on päättänyt tehdä parhaansa myös politiikassa. Kansanedustajaksi valinnan jälkeen se on näkynyt niin täysistuntojen puheenvuoroissa kuin myös kulissien takana neuvotteluissa Eduskuntatalon kahvilassa ja käytävillä. Tärkeintä on olla luotettava ja rehellinen. Asiat eivät etene jos niistä ei uskalleta puhua. Täydellistä poliitikkoa ei ole, mutta joka päivä voi oppia uutta.

- Näin pääsiäisen alla lopuksi on hyvä vielä sanoa, että minulle se merkitsee voittoa pahuudesta. Edes väärä tuomio ja teloitus eivät voineet estää Jumalan hyvyyden saapumista jokaisen ulottuville.  Maailma tarvitsee apua, mutta suurin muutos lähtee oman sydämen muutoksesta. Jokainen päivä totean tarvitsevani apua. Nöyrä ei jää yksin. Siunattua pääsiäistä jokaiselle, Mika toivottaa.


Teksti: Toni Eronen


Julkaistu 05.04.2012 klo 07:00