ARTIKKELIT
Jussi Niinistö: Lönnrotin synnyinkodin tulevaisuus turvattava
Kansanedustaja Jussi Niinistö (ps.) on huolissaan Elias Lönnrotin (1802-1884) synnyinkodin Paikkarin torpan tulevaisuudesta. Hän jätti asiasta kirjallisen kysymyksen 24.4. Kysymyksessään Niinistö tiedustelee mitä hallitus aikoo tehdä, että Paikkarin torpan ylläpito tulevaisuudessa turvataan Museoviraston toimesta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on leikannut Museoviraston määrärahoista kuluvalta vuodelta kolme miljoonaa euroa. Tämän johdosta useat museot pysyvät suljettuna. Myös Lönnrotin synnyinkoti Paikkarin torppa Sammatissa kuuluu Museoviraston suljettuna pidettävien museoiden listalle. Tulevana kesänä Lohjan kaupunki on kuitenkin luvannut vastata sen supistetusta aukiolosta.

Elias Lönnrot oli ja on suomalainen suurmies. Hänellä oli merkittävä osuus kansallisen itsetunnon lujittajana Suomessa. Kiistatonta on, että Paikkarin torppa on kulttuurihistoriallisesti korvaamaton eikä sen ylläpitoa voida sälyttää yhden kunnan harteille, jolla ei voida olettaa olevan tarvittavaa tietotaitoa itse torpan ja sen esineiden säilyttämisestä. Kyseessä on Niinistön mukaan suorastaan kansallinen skandaali, varsinkin kun Paikkarin torpasta nyt säästyvä summa on ainoastaan 30 000 euroa.
 

Lisätietoja:
Jussi Niinistö
p. 050 5767 239
www.jussiniinisto.fi

Julkaistu 29.04.2012 klo 07:00