Suomenruotsalaisten keskuudessa jatkuvasti esiintyvät rahastot ja niiden läpinäkymätön toiminta ja päätöksenteko askarruttavat maan suomenkielisiä.
Suurena epäkohtana voidaan pitää suomenruotsalaisten rahastojen läheistä suhdetta RKP:hen. Näin selkeä poliittinen sitoutuminen puuttuu kokonaan suomenkielisestä Suomesta. Tämän vuoksi Suomessa vallitsee ruotsinkielisen rahan aikaansaama ”poliittinen mafia”, joka saa ulkopuolisesta erityisesti ruotsinkielisen Suomen näyttämään valitettavan korruptoituneelta.
Asia ei sinällään olisi niin ongelmallinen, mikäli päätöksenteko olisi todella avointa ja demokraattista. Nyt on kuitenkin olemassa yhtäältä harmaa vyöhyke julkisen valmistelun ja demokraattisten päätösten ja toisaalta ruotsinkielisten rahastojen puolijulkisen päätösjärjestelmän välillä. On huomattavan tärkeää, että strategisesti tärkeät rahastosatsaukset ovat avoimen tarkastelun ja laajan keskustelun kohteena, eivätkä RKP:n hallinnoimien kabinettien kätköissä tehtäviä kielipoliittisesti sitoutuneita ja eriarvoistumista lisääviä päätöksiä.
Rahastot ovat tavallaan julkisen sektorin ja kaupallisten suhdanteiden puristuksessa. Suomenruotsalaisilla on kiperä tilanne, koska hyvin vähän kulttuuri- ja mediatahoilla voidaan tuottaa markkinoiden ehdoilla ja ruotsinkielisten pieni lukumäärä ei takaa suuria markkinoita. Rahastojen toimintatapaan on kuulunut antaa suhteellisen suuria alkutukia projekteille, joiden ajan myötä edellytetään tulevan omavaraisiksi, mutta näin ei käytännössä tapahdu juuri koskaan.
Rahakkaiden rahastojen suuri etu ruotsinkielisille on, että ne ovat tehokas väline suomenruotsalaiselle vaikuttamiselle suhteessa julkiseen sektoriin, kolmanteen sektoriin ja markkinavoimiin. Tämä vaikuttaminen estää esim. rationaalisen tarpeen maan kaksikielisyyden purkamisesta. Liian monella päättäjällä, myös suomenkielisillä, on lusikkansa rahastojen sopassa. Rahastojen tehtävänä pitäisi olla vain sellaisten osa-alueiden avustaminen, jotka tukevat koulutusta ja kulttuuria julkisten rakenteiden sisällä.
On todennäköinen skenaario, että julkinen kulttuurirahoitus ei tule lisääntymään maassamme. Siispä suomenruotsalainen kulttuuri tulee yhä riippuvaisemmaksi rahastojen panostuksista ja kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Kulttuurirahaston toimintasuunnitelmassa löytyy kohteita kuten Kulttuuri koulussa, Kulttuuri hoitotyössä ja Kulttuuri päiväkodissa.
Lähtökohta on, että rahasto avustaa lisäarvolla toimintaa, jonka perustana on julkisen sektorin toimenkuva. Toisaalta tätä lisäarvoa suomenkielinen toiminta ei saa. Rahastot ovat ottaneet hoitaakseen koulun, hoitoalan ja päiväkodin perustehtävää, mikä on hyvin hälyttävää ja syvästi epädemokraattista. Mitään jyrkkää rajaviivaa rahastojen ja julkisen sektorin välillä ei voida ruotsinkielisessä Suomessa vetää.
Kulttuurirahastolla on ollut sormensa pelissä, kun Ruotsalainen ammattikorkeakoulu ja Ammattikorkeakoulu Sydväst yhdistyivät Ammattikorkeakoulu Noviaksi. Ruotsalainen ammatti-instituutti Vaasassa, Korsnäsin kurssikeskus ja Vocana Närpiössä yhdistettiin rahaston avustuksella Pohjanmaan Ammattiakatemiaksi, jota ylläpitää kuntaliitto yhteisillä verorahoillamme. Lisäksi ammatillista koulutusta tarjoava koulu Axxell muodostettiin yhdeksän pienemmän ammattikoulun, instituutin ja kansankorkeakoulun fuusion avulla, ja sen suurin omistaja on Ruotsalaisen kansakoulun ystävät, eli yksityinen säätiö.
Tällä tavoin luodaan räätälöityjä suomenruotsalaisia erityisratkaisuja, joista tulee julkisen ja yksityisen toiminnan sekamuoto. Vastaava tilanne vallitsee, kun rahastot tukevat julkisia palveluja eetterimedioissa, kuten Aamu-tv ruotsiksi.
Kuntien talous kiristyy, ja se asettaa paineita mm. koulutus- ja kulttuuritarjonnalle. Suomenruotsalaisella taholla asiaa käytetään hyväksi ja ostetaan poliittista vaikutusvaltaa. Rahastoilla on selkeä poliittinen rooli, mutta julkisen päätöksenteon avoimuus puuttuu.
Rahastot ovat antaneet aiheen sille, että niistä voidaan puhua ”mafiana”, sillä nyt Ruotsinkielinen kulttuurirahasto (lue: Ruotsinkielinen kirjallisuusseura) jakaa miljoonasummia poliittiselle puolueelle, jonka nimi on Ruotsalainen kansanpuolue.
Voiko todellakin olla rahaston tarkoitus, että se, olkoonkin pohjattoman rikas, maksaa vaalimainoksia? Lisäksi rahasto tukee anteliaasti yhtä hyvin puolijulkisia kuin yksityisiä toimintoja ilman kulttuuripainotusta. Suomalaisessa Suomessa Suomen kulttuurirahasto ei tue mitään poliittisia päämääriä, eikä tunnetusti myöskään Nobel-säätiö Ruotsissa. Rahastot ovat yksityisiä ja tekevät, mitä haluavat, mutta silloin niiden ei pidä kutsua itseään kirjallisuusseuraksi tai kulttuurirahastoksi, vaan joksikin ihan muuksi tukisäätiöksi.
Ruotsinkielinen kulttuurirahasto on yli 100 vuotta vanha mahtitekijä kulttuurielämässä ja suomenruotsalaisissa yhteiskuntatoiminnassa. Rahaston sääntöjen mukaan sen tehtävänä on tukea suomenruotsalaista kulttuurielämää pääomatuottojen, lahjoitusten ja testamenttien avulla. Totuus on kuitenkin toinen.
Vuosittain jaetut tukisummat ovat kasvaneet holtittomasti samanaikaisesti kuin niiden päämäärät ovat käyneet aina vain kirjavammiksi. Tarkoituksena on huomioida suomenruotsalaisen väestön hyvinvointi suuressa ja pienessä, ulottuen aina puhtaaseen viihteeseen tai ajanviettoon. Vaarallisen lähelle korruptiota tullaan poliittisen vaikuttamisen suhteen, sillä RKP hallinnoi käytännössä rahastoja suvereenisti.
Verratkaamme Ruotsinkielistä kulttuurirahastoa ja Nobel-säätiötä. Kulttuurirahasto jakoi vuonna 2010 noin 18 miljoonaa euroa. Nobel-säätiö taas jakaa vuosittain viisi palkintoa á 10 miljoonaa Ruotsin kruunua plus kuudennen, talouspalkinnon, jonka jakaa Ruotsin valtion pankki, yhteensä siis n. 60 milj. kr – muutettuna euroiksi siis n. 6 miljoonaa.
Kulttuurirahaston tuet ovat ”projekteja” varten, kun taas Nobel-säätiö jakaa palkintoja suoritetuista töistä ja saavutetuista tuloksista. Nobel-säätiö toimii lisäksi puoluepolitiikan ja elinkeinoelämän ulkopuolella. Kulttuurirahaston ja Nobel-säätiön vuoden 2010 tilinpäätösten mukaan ovat kulttuurirahaston varat noin 3,7 kertaa suuremmat kuin Nobel-säätiön. Aidosti suomalaisella taholla meillä on Suomen kulttuurirahasto, pieni verrattuna ruotsinkieliseen rahastoon, ja se tukee ainoastaan taidetta ja tieteellistä tutkimusta asiantuntijoiden ehdotusten mukaan.
Lopuksi jonkinlainen katsaus ruotsinkielisen kulttuurirahaston myöntämistä tuista:
Lapsirytmiikka-levyn julkaisu, lauluseminaarit, laulujuhla, kyläpäivä, Poetry Peep Show, varjoteatterifestivaali, eläkeläiskerhoja, martat, iskelmäfestivaalikilpailu, viihdeiltoja, kahvikonsertteja, squaredance-seminaari, paperinuken luominen, toimintaa Eukkopankissa Dragsfjärdissä, ahvenanmaalainen homoyhdistys Sateenkaarimajakka, opintomatkoja DLS-mallikouluun USA:aan, vauvarytmiikka, nukketeatteria ja nukkekodin rakennusta, nuorisoyhdistysrevyy nimeltään Järjen puute, Sateenkaaripyhä, Helsingin Homokuoro Out'n Land, Seksuaaliset vähemmistöt saaristossa, omien pop-laulujen levy, kuorokiertue Lontooseen, suomenruotsalainen vedenpaisumustaru jne.
Suomenkielisen kulttuurirahaston lista stipendiaateistaan osoittaa, että verrattavissa olevia ”kulttuurikohteita”, vikapistoja tai suoranaisia hullutuksia ei esiinny. Suomenkielisen kulttuurirahaston panostukset kuvastavat vakavaa painotusta tieteeseen, taiteeseen ja kaunokirjallisuuteen.
Sitä samaa ei voida sanoa sen ruotsinkielisestä vastineesta. Vakava kulttuuri loistaa poissaolollaan, ja leijonanosa tuista menee päämääriin, joita ei parhaalla tahdollakaan voi tulkita muuksi kuin hyvinvoinnin ja viihtymisen edistämiseksi arkipäivässä. Tämäkö on ruotsinkielisten verovapautta nauttivien säätiöiden nykykuva? Tällaiseen tilaanko rahastojen tukema suomenruotsalainen kulttuuri on vajonnut?
Pekka M. Sinisalo
Kirkkonummi
valtuustoryhmän pj.