ARTIKKELIT
Perussuomalaisten ansiosta politiikkaan
Tuusulan Kellokoskella asuvan 28-vuotiaan Heta Lähteenaron yllätti hänen ensikertalaisena kunnallisvaaleissa keräämänsä huima äänisaalis, 238 ääntä. Äänimäärä oli suurin Tuusulassa ensimmäistä kertaa ehdolla olleista ja kaikista ehdokkaistakin korkeimpien joukossa.

- Kaikki Tuusulan perussuomalaiset ehdokkaat olivat mukana ensimmäistä kertaa, ja kaikki saivat suuren kannatuksen. Kolmeen pekkaan keräsimme yhteensä yli 400 ääntä, Heta kertoo.
Kellokosken sairaalan oikeuspsykiatrisella osastolla sairaanhoitajana toimiva Heta on vielä pari kuukautta hoitovapaalla, joten kesäkuuhun saakka on vielä aikaa opiskella valtuustoasioita. Perehtyminen valtuustotyöhön ja moninaisiin luottamustehtäviin viekin Hetalta vielä lähes kaiken vapaa-ajan. Kaikki ylimääräinen aika menee perheelle.
- Saimme kaikille ehdokkaille lautakuntapaikat ja vähän ylimääräisiäkin. Jokaiselle löytyi mieluinen homma, joten he varmasti pysyvät aktiivisina kuntapolitiikassa. Itse sain sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsenyyden, sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaoston varsinaisen jäsenyyden ja keskusvaalilautakunnan varajäsenyyden. Sain paikan myös Kellokosken kehittämistoimikunnasta, jonka erityisesti halusin. Toimikunta seuraa Kellokosken alueen kehitystä ja tekee esityksiä ja aloitteita alueen kehittämiseksi.

Tuusulassa yhteistyö toimii

Jo neljä vuotta sitten puolueeseen liittynyt Heta Lähteenaro laskee perussuomalaisten ansioksi sen, että politiikka alkoi häntä ylipäänsä kiinnostamaan. Puolue poikkesi alusta saakka selkeästi valtapuolueista ja on vuosien kuluessa aina vain parantanut otettaan.
- En kyllä puoluetta vaihtaisi mistään hinnasta. Vaikka nyt lokaa heitelläänkin, kyllä sitä on oppinut tuntemaan oman puolueensa ja oman porukkansa ja tietää mikä on totta ja mikä ei. On vaikea sanoa mitään yksittäistä asiaa, joka perussuomalaisessa aatemaailmassa eniten viehättää. Kenties se on isänmaallisuus ja EU-kriittisyys, johon itse pienviljelijäperheeseen syntyneenä olen kasvanut.
Tuusulassa toimii yhteistyö perussuomalaisten ja muiden puolueiden välillä hyvin, eikä ole mitään vanhoja kaunoja hiertämässä välejä. Myönteisen vastaanoton kaikilta saanut Heta odottaa paljon tulevalta valtuustokaudelta.
- Uskon, että nuorisotyöhön panostetaan Tuusulassa lähiaikoina paljon johtuen siitä, että meillä on äärimmäisen taitava nuorisovaltuutettu Essi Piironen, jota aion tukea hänen esityksissään. Se tuli minulle yllätyksenä, että Tuusulan parhaat aloitteet on tähän mennessä tehnyt nuorisovaltuutettu.

Teksti: Mika Männistö

Julkaistu 25.03.2009 klo 07:14