- Harrasteilmailu tapahtuu joko valvotuilla lentoasemilla tai niin sanotuilla korpikentillä. Lentokentät ovat pääsääntöisesti Finavian ylläpitämiä, ja ilmailu osana Suomen liikenneinfrastruktuuria on ainoa osa-alue, joka joutuu tulemaan toimeen omillaan ilman minkäänlaista valtion avustusta. Ilmailu joutuu siis maksamaan omat viulunsa kustantamalla toimintansa itse muun muassa harrasteilmailijoilta keräämiensä maksujen muodossa, kertoo Suomen Ilmailuliiton toiminnanjohtaja Kai Mönkkönen.
Mitä tulee valvomattomiin kenttiin, niin valtio lopetti silloisen Ilmailuhallinnon kautta ohjatut pienkenttäavustukset 90-luvulla, jonka jälkeen tukea kenttien kunnostamiseen ja ylläpitoon ei ole saatu. Sittemmin kenttien siirryttyä Puolustusministeriön alaisuudesta Metsähallituksen alaisuuteen, on kenttien ja/tai ainakin ns. teknisten alueiden käytöstä jouduttu maksamaan myös vuokraa. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana harrasteilmailijat ovat joutuneet kustantamaan kenttien kunnossapidon siis käytännössä itse.
- Seuraukset alkavat jo näkyä muun muassa asfalttien rapistumisena. Kentät ovat kuitenkin osa suomalaista liikenneinfraa, vaikka niillä tapahtuvasta toiminnasta valtaosa onkin harraste- ja vapaa-ajan toimintaa.
Rahallinen tuki ei ole ainoa asia, jolla valtio voisi tukea suomalaista harrasteilmailua, sillä EU:n massiivisen byrokratian lonkerot ulottuvat ilmailuunkin. Eurooppaan 2000-luvulla syntynyt yhteiseurooppalainen ilmailuviranomainen EASA, joka työllistää parisataa byrokraattia, on kunnostautunut suoltamalla jatkuvasti yleispäteviä sääntöjä, joiden perässä pysyminen tulee todella vaikeaksi ja kalliiksi. Suomen valtio ei tapansa mukaan uskalla reagoida asiaan.
- Euroopan komissio on ohjeistanut EASA:a, että sääntelyn tulisi olla toiminnan tason mukaista, mutta EASA vain suoltaa suurille lentokentille suunnattuja yleispäteviä ohjeistuksia, jotka pienkentillä johtavat todella hullunkurisiin ja kalliisiin käytäntöihin. Ei siis voi sanoa, että valtio panostaisi suomalaiseen ilmailuharrastukseen, kun se ei edes millään tavalla puutu siihen, että sääntely menee mahdottomaksi.
Suomen Ilmailuliitto harrastejärjestönä saa valtiolta pienimuotoista taloudellista tukea, joka tosin on pysynyt samansuuruisena 90-luvun alusta saakka, siis käytännössä koko ajan vähentynyt. Edes pienillä indeksikorotuksilla voisi harrasteilmailu paremmin vastata tämän päivän haasteisiin.
- Mielestäni valtio voisi siis tukea Suomen harrasteilmailua enemmänkin. Panostusten ei välttämättä tarvitsisi olla suuria. Kysymys ei ole niinkään rahasta kuin tahdosta.
Teksti: Mika Männistö
Kuva: Kai Mönkkönen