ARTIKKELIT
Ääni kuuluu kun sitä käyttää oikein
Perussuomalaiset ovat jo nyt pelastaneet EU-vaalit, tuomalla ne lähemmäksi kansalaisia ja ottamalla vaalikeskusteluun vahvan yleispoliittisen näkökulman.

Hallituksen politiikka joutuu vaaleissa puntariin, koska EU-politiikka on myös sisäpolitiikkaa ja  EU-vaalit ovat äänestäjille erinomainen mahdollisuus näpäyttää hallitusta.
  Perussuomalaiset haastavat EU-vaaleissa kaikki vanhat puolueet tarjoamalla kansalaismielipiteelle vankan vaihtoehdon, äänen joka kuuluu. Suomen kansan kiinnostus EU-vaaleja kohtaan onkin herännyt ja samalla Perussuomalaisille on ennakoitu hyvää menestystä. Se tietysti tuottaa ahdistusta ja närää muissa puolueissa.
  Perussuomalaisilla on hyvät ehdokkaat, jotka ovat käyneet EU-vaaleihin kansaa ja kansallisia arvoja puolustavalla linjalla. Hyvät ennakkoasetelmat ja korkeat kannatuslukemat lupaavat melkoista menestystä. Kannatuslukemien ennustearvo EU-vaaleissa ei kuitenkaan ole ollut kaksinen, eikä sen varaan voi laskea. Vaalituloksen kannalta ratkaisevaa on kannattajiemme saaminen vaaliuurnille saakka. Kunhan siinä onnistumme, se takaa Perussuomalaisille ennennäkemättömän äänivyöryn ja tsunaminkokoisen vaalivoiton.
  Aina vaalipäivään saakka tarvitaankin hellittämätöntä vaalityötä ehdokkailtamme ja puolueen kaikilta aktiiveilta. Tahto vaikuttaa ja into kentällä onkin ennennäkemättömän kova. Se lupaa hyvää. Varmistamme tsunaminkokoisen vaalivoiton käymällä äänestämässä Perussuomalaista ehdokasta ja houkuttelemalla äänestämään myös ystävämme ja tuttavamme.


Ossi Sandvik, puoluesihteeri

Julkaistu 04.06.2009 klo 09:37