ARTIKKELIT
Sunnuntaiaukiolojen laajennus tuhoaisi pikkukaupat
Suomi on eurooppalaisittain hyvin liberalisoitunut maa, mitä tulee kauppojen keskittymisasteeseen. Vapaamielisen kauppapolitiikan vuoksi suuret kansainväliset kauppaketjut vahvistavat otettaan samalla kun pienet erikoiskaupat jäävät jalkoihin ja kuolevat pois. Ongelma on koko Euroopan laajuinen, mutta erityisen suuri juuri täällä.

Samalla kun lainsäätäjät puhuvat sen puolesta, että keskittymistä tulisi pyrkiä välttämään, tähtäävät käytännön ratkaisut toisenlaiseen lopputulokseen. Hallituksen esitys sunnuntaiaukiolojen laajentamisesta ympärivuotisiksi ohjaa en-tisestään kauppojen keskittymistä suuriin hypermarketteihin, missä työvoimakustannukset ovat pieniä myyntiin nähden.
  - Kulutuksen määrä on vakio – sunnuntain aukiolo ei lisää sitä, vaan on pois muiden päivien kulutuksesta. Lakisääteinen kaksinkertainen palkka sunnuntaipäiviltä tuo sen ongelman, ettei myynti mitenkään voi kasvaa niin paljon, että se kattaisi kulut. Seurauksena on, että pienet kaupat tulevat kannattamattomiksi ja katoavat. Sitten meillä on tarjolla kansainvälisiä kauppaketjuja ja vähän erikoisemmat tavarat joudutaan ostamaan ulkomailta, näin kärjistetysti esitettynä, kertoo Erikoiskaupan Liiton toimitusjohtaja Tiina Oksala.


Työllisyys ei paranisi


Pienten kauppojen lisääntyneet kustannuspaineet saattavat näkyä ensin hintojen nousuna tai asiantuntevan palvelun vähenemisenä. Pidemmällä tähtäimellä se tulee näkymään myös liikelukumäärän vähenemisenä ja suurten kauppaketjujen otteen vahvistumisena. Aukioloaikojen laajentamista ovatkin pääsääntöisesti ajaneet suuret marketit, joilla on vain muutama kassa ja valtavat neliömäärät ja kauppojen pitäminen auki sunnuntaisin suhteellisen kannattavaa.
Suomen Kaupan Liiton mukaan aukioloaikojen laajentaminen lisäisi työpaikkoja, mutta Oksala ei tähän usko.
  - Meidän näkemyksemme mukaan se lisäisi nimenomaan osa-aikatyötä. Sivutoimisesti kaupan kassalla työskentelevien opiskelijoiden taloudelliseen tilanteeseen tulisi helpotusta, mutta asiantuntevien pysyvien työntekijöiden asemaa tällä tavoin ei ainakaan pidemmällä aikavälillä parannettaisi.

Teksti: Mika Männistö

Julkaistu 11.06.2009 klo 08:25