Puolustusministeri Jyri Häkämies ja ulkoministeri Alexander Stubb kiirehtivät kiistämään jyrkästi Salonius-Pasternakin tulkinnan. Sille oli kuitenkin hyvin looginen peruste: Suomen ja muiden ISAF-joukkojen tehtävä on tukea Afganistanin hallitusta, jota vastaan taistelee ainakin yksi organisoitu ja johdettu osapuoli. Yleisesti tuollaista tilannetta on kutsuttu sisällissodaksi. Siinä suomalaisten(kin) joukkojen tehtävänä on yhdessä Afganistanin hallituksen kanssa pyrkiä vähentämään vastapuolen vaikutusvaltaa mm. sotilaallisin keinoin.

  Tulkintaa tukee sekin, minkälaiseksi vastapuoli näkee eri ryhmien roolin: suomalaiset ovat joutuneet muitten ISAF-joukkojen tavoin suorien sotilasoperaatioitten kohteeksi, ja niiden määrä näyttää vain lisääntyvän. Suomalaisten joukkojen paikallinen komentaja evl Ahti Kurvinen joutuikin jo myöntämään, että enää ei puhuta vain itsepuolustuksesta hätävarjelutilanteessa, vaan suomalaiset käyttivät "kuolettavaa tulta" ruotsalaisten kimppuun hyökänneitä kapinallisia vastaan.
Tuosta yhteenotosta suomalaiset ja ruotsalaiset selvisivät ilman miestappioita, mutta ainakin evl Kurvinen kehottaa varautumaan vastaaviin yhteenottoihin vastaisuudessakin. Jatkossa on siis syytä varautua sinkkiarkkuihinkin.

  Suomalaiset joukot lähetettiin Afganistaniin jälleenrakennus- ja vakauttamistehtäviin. Jos nykyistä vaihetta edelleen pidetään jälleenrakentamisena, niin rakennustermein sitä pitää kutsu "purku- ja piikkaus" -vaiheeksi. Vakaudenkin sijasta pelätään tilanteen eskaloitumista.
Vähintäänkin operaation luonne on muuttunut alkuperäisestä siinä määrin, että suomalaisten joukkojen osallistumista pitäisi arvioida uudelleen.

  Siihen olisi oiva tilaisuuskin, kun parhaillaan valmistellaan kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan strategiaa; kriisinhallinnan rajat, päämäärät ja keinot pitäisi olla määritelty jo  ennen osallistumispäätösten tekemistä. Siinä vaiheessa, kun kyykitään poterossa tai maataan kivenkolossa keskellä tulitaistelua, on edesvastuutonta saivarrella sillä, onko presidentti jo tehnyt eduskunnan esityksestä muodollisen päätöksen sotaan osallistumisesta vai ei.

  Eikä noista taistelutilanteista kotimaahan sinkkiarkuissa palautettavienkaan voi katsoa kuolleen onnettomuudessa; ainakin vastapuolella oli ja on selvästi tietoinen tarkoitus ampua kovilla ja kohti, osuakin. Sellainen tarkoitus ilmeisesti oli suomalaisilla ja ruotsalaisillakin, kun vastapuolella tuli vainajia. Vahingonlaukauksia nekään osumat eivät kaiketi olleet.

Jorma Uski
Jyväskylä