Yhdenvertaisena ja tasa-arvoisena

Perustuslainsäätäjien tarkoituksena on käsitykseni mukaan ollut edistää vanhusväestön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa mahdollisimman yhdenvertaisena ja tasa-arvoisena yhteiskunnan jäsenenä sekä poistaa tai ainakin madaltaa vanhemmuuden aiheuttamia esteitä ihmisarvoiselle elämälle.
Tämä tasa-arvovaatimus lain edessä koskettaa mielestäni myös eri kuntien antamaa palvelutarjontaa.

Kuntatalouden surkea tila

Vanhusväestöä koskevalla lainsäädännöllä on hyvää tarkoittava sisältö, mutta koska suurta osaa oikeuksista ei ole määritelty velvoittaviksi, ne eivät valitettavasti käytännössä toimi.
Tämän olen voinut todeta vuosien saatossa saamastani kansalaispostista, joissa on ollut mukana kirjeen lähettäjää tai lähiomaista koskettava kunnan päätös.
Näistä päätöksistä on ainakin huokunut, jos asiaa ei ole suoraan todettu, kunnallista päätöksentekoa ohjaava surkea kuntatalouden tila.
Toisaalta puhutaan ja tehdään periaatepäätöksiä, että vanhusväestön pitäisi pystyä asumaan mahdollisimman pitkään omassa kodissaan, mutta sitten päätöksen teon aikaan asiat unohtuvat ja vedotaan riittämättömiin taloudellisiin resursseihin.

Omaishoitajien tilanne

Esimerkkinä voi todeta, että kun lainsäädäntöä parannettiin omaishoidon osalta, niin lopputulos oli juuri päinvastainen kuin lain tarkoitus. Joissakin kunnissa omaishoitajien määrää vähennettiin vedoten riittämättömiin määrärahoihin – jopa siten, ettei aikaisemmin tukea saaneiden omaishoitajien sopimuksia uudistettu.
Samanlainen valitettava tilanne on monessa kunnassa lailla lisättyjen vapaapäivien osalta, joista suuri osa jää toteutumatta, koska tilapäishoitopaikkoja on riittämättömästi.

Kuljetus- ja saattajapalvelut

Kuljetus- ja saattajapalvelujen osalta tilanne on yhtä kestämätön.
Vaikka lainsäädäntö toteaa yksioikoisesti, että mainittuja palveluja järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia, niin kunnallinen päättäjä toteaa kielteisessä päätöksessään yksioikoisesti ”hakija ei täytä vaikeavammaisuuden kriteeriä vammaispalvelulain perusteella”.
Päätöksessä viitattiin vain mahdollisuuteen käyttää yleistä kaikille yli 65-vuotiaille tarkoitettua yhteiskuljetusta arkisin klo 9–17.
Siis vanhus, joka jotenkuten pystyy liikkumaan sisätiloissa rollaattorilla tasaisella lattialla, pitäisi mennä laukkuineen yksin ulos pitkähkön matkan odottamaan kadun varteen esimerkiksi kovalla pakkasella taikka vesisateella josko se yhteiskuljetus jossain vaiheessa tulisi, eikä saattajapalveluista olisi tietoakaan!

Vapaa harkinta viety liian pitkälle

Viranhaltijat tekevät tietenkin päätöksiä annettujen ohjeiden ja määrärahojen puitteissa. Vapaa harkinta on kyllä viety liian pitkälle, koska voimassa oleva lainsäädäntö kuitenkin soisi tällaisille ryhmille määrätyn määrän jokapäiväiseen elämään kuuluvia matkoja mahdollisine saattajapalveluineen.
Joissakin kunnissa on tehty jopa päätöksiä siitä, että tuettuja vanhusten asiointikuljetuksiakaan ei enää järjestettäisi. Kuinka silloin voidaan yleensä vaatia, että vanhukset jatkaisivat mahdollisimman pitkään kotona asumistaan?

Hyvä ja kunnioitettu vanhuus

Pidän hyvänä, että niin tasavallan presidentti kuin valtion tilintarkastajatkin ovat ottaneet kantaa vanhustenhoidon nykytilaan.
Mielestäni meillä ei ole oikeutta polkea vanhusväestön oikeuksia, koska meillä on aivan varmasti varaa hoitaa itsenäisyytemme taanneille ja hyvinvointimme rakentaneille uurastajille hyvä ja kunnioitettu vanhuus.
Toivon, että hallitus ottaa vanhustenhuollon vakavasti tulevia päätöksiä tehdessään, koska kuntien omien päätösten kautta asia ei näytä parantuvan lainkaan.

Raimo Vistbacka
kansanedustaja