ARTIKKELIT
Perussuomalainen monté-mestari
Tuore monté-ratsastuksen Pohjoismaiden mestari, huittislainen Susanna Visuri on monessa mukana.

Hän on Huittisten kaupunginvaltuuston jäsen, kaupunginhallituksen varajäsen, nuoriso- ja liikuntalautakunnan jäsen, dementiahoitajan sijaisuuksia hoivakodilla tekevä lähihoitajaksi opiskeleva hermoratahieroja sekä kahden pienen lapsen äiti, juuri esikoulun aloittaneen Sannin ja 4,5-vuotiaan Santerin. Kaiken tämän lisäksi riittää aikaa vielä hevosten parissa puuhailuunkin. Hevosurheilun lisäksi hän osallistuu vanhempiensa hevosten hoitoon ja valmennukseen.
  - Olen ollut eläinrakas koko ikäni ja harrastanut hevosurheilua kymmenvuotiaasta porilaisten serkkutyttöjeni esimerkkiä seuraten. Aloitin harrastuksen klassisesti ratsastuskoulun hevosilla, myöhemmin sain oman ponin. Kun kasvoin ohi siitä, sain oman hevosen, jolla kilpailin kenttäratsastuksessa, Visuri kertoo.
  Kenttäratsastus kuitenkin jäi lajin kalleuden vuoksi, kunnes eräänä perjantaina Porin iltaraveissa Susannan päähän pälkähti idea ravihevosen ostamisesta.
  - Ihastuin hevoseen nimeltä Spurtti, joka onneksi kuului jobbarille, joka oikeasta hinnasta olisi myynyt vaikka mummonsa. Spurtti opetti minut kantapään kautta raviurheilun saloihin, Visuri muistelee.

Suomenennätys Secret Bravella

Kärrylähdöt eivät kuitenkaan olleet Susannan omin laji. Juostuaan toistakymmentä kärrylähtöä ilman ensimmäistäkään palkintosijaa hän enemmän ratsastusihmisenä keksi yrittää monté-lähtöjä, joten hän ajoi raviohjastajakortin vuonna 1998. Ja nyt on vuosien työ viimein kantanut hedelmää – Visurilla on nimissään Pohjoismaiden mestaruuden lisäksi muun muassa Secret Bravella juostu mailin suomenennätys Tampereella viime vuodelta.
  - Minulla ei ole omaa hevosta vaan olen niin sanottu lainaohjastaja, joka tarkoittaa että ihmiset soittavat minulle ja tarjoavat ratsuaan käyttöön. Ja kun tulee onnistumisia, se poikii niitä puhelinsoittoja lisää. Minulla on myös kaksi pientä lasta, joten aina en voi lähteä mihin vain. Mieheni on tukenut minua tässä valtavan paljon paitsi motivoimalla, tukemalla ja kannustamalla, myös mahdollistamalla lähtöni hoitamalla lapsia poissaoloaikanani, kuten vanhempanikin.

Maalaisjärkeä kaivattaisiin

Kunnallisvaaleihin Susanna Visuri lähti paikkakuntalaisten pienen painostuksen ansiosta. Ajateltuaan asiaa hän päätyi siihen tulokseen, että Perussuomalaiset oli hänelle oikea puolue ja puolueen arvot pääosin samoja kuin hänen omansakin.
  - Itse olen huomannut monessakin asiassa, että olisi kamalan hyvä jos maalaisjärjen käyttö olisi sallittua myös päättävissä elimissä. Myöskään ei pitäisi aina olla tuijottamassa vain omaan napaan, vaan ajatella asioita kokonaisvaltaisesti ja osata katsoa myös vähän kauemmas tulevaisuuteen. En väitä, että itsekään siihen aina pystyn, mutta yritän opetella.
  Visuri ei halua ottaa kantaa sellaisiin asioihin, joista hän ei mitään tiedä, mutta pienten lasten äitinä lapsiperheiden, lasten ja nuorten sekä työn puolesta vanhusten tilanne on tullut hänelle tutuksi. Myös hierojan työssään hän usein kuulee ihmisiltä mielipiteitä asioiden nykytilasta ja mitä niille tulisi tehdä.
  - Monet puhuvat näistä asioista minulle, koska tietävät että minun kauttani voi viestiä viedä eteenpäin päättäjien korviin.

Teksti ja kuva: Mika Männistö

Julkaistu 05.10.2009 klo 09:51