Halmevaaran perukoilla asuvalle 89 vuotiaalle Maija-mummolle ilmojen harmaudella ei paljon ole merkitystä. Maijan valmistautuminen jouluun on ollut kovin harmaata ja ikävää useita vuosia.
Jo kaksi vuosikymmentä joulut ovat olleet lähes kaikki samanlaisia.

Siitä on tosiaan niin pitkä aika, kun pitkäaikainen elämänkumppani Jussi menehtyi lyhyen aikaa sairastettuaan.

Muistot saavat edelleen kyyneleet Maijan silmiin. Erityisen vaikeata on juuri joulun aikaan. Ainoastaan yhden joulun aviopari joutui olemaan erossa koko avioliiton aikana. Talvisodan vuosi -39 piti aviomiehen myöskin joulun ajan sotatoimissa, jossain Raatteen seuduilla.

Maijan ja Jussin avioliitto oli ollut tasapainoinen ja hyvin lämmin. Jos Jussi huomasi ylimääräistä sähköä ilmassa, hän laittoi sarkatakin päälleen sekä lakin päähänsä ja lähti ulkotöihin. Kun Jussi muina miehinä palaili tunnin, parin päästä pirttiin, oli paineet purettu ja ilma kovasti seesteinen.

Maijan ja Jussin ainoa poika lähti töihin Ruotsiin 60-luvun alkupuolella. Oli Veikko käynyt äiti Maijaa katsomassa lähes joka kesä ja myöskin parina jouluna, kun lastenlapset oli pieniä. Muuten yhteydenpito oli ollut vähäistä. Halmevaarassa ei ollut puhelinta, eikä Maija-mummo halunnut opetella kännykän käyttöä. ”Millä minä näillä reumaisilla sormillani sitä näpyttelisin” oli Maija sanonut, kun kännykkää oli ehdoteltu.

Veikkokin alkaa olla eläkeiässä. Hän on kyllä luvannut muuttaa vaimoineen takaisin Suomeen, kun lapsetkin on jo omillaan.

”Liekö minä sitä aikaa näen”, Maija tuumaili.

Kun Veikon lapset olivat pieniä ja perhe vietti joulun mummolassa, Maija lauloi yhdessä lasten kanssa. ”Tuikkikaa oi Joulun tähtöset, kilpaa lasten kirkassilmäin kanssa......”

Myöhemmin yksin joulua viettäessään Maija hyräili loppusäkeitä: ”Kerran loppuun satu Joulun saa, suru sydäntäni sumentaapi. Kerran silmän täyttää kyyneleet, virtaa vuolahina tuskan veet, siks oi tähtisilmät loistakaatte”.

Maija samaisti tämän hetken elonsa tuon laulun viime säkeisiin. Yksinäisissä jouluissa oli ollut ikävää ja kyyneleitä. Viime aikoina Maijan kuntokin oli jo alkanut renkata. Mielellään hän muuttaisi lähemmäksi palveluita, mutta ei pelkän kansaneläkkeen varassa elävällä ole paljon mahdollisuuksia. Vanhainkotiin hän ei halunnut mennä. ”Ei niin kauan kuin pää ja jalat vähänkin pelaa” oli Maijan vankka mielipide. Palvelutalopaikkoja ei kunnassa ollut riittävästi tarjolla.

Maijalla oli jonkinlainen aavistus, että Veikko saattaisi tulla tänä jouluna käymään kotona. Kotipalvelu käy Maijan luona kerran viikossa. Hän oli tuottanut tarvikkeita jouluruokiin ja leivonnaisiin. Maija oli kätevä käsistään ja taitava ruuanlaittaja. Olihan hän toiminut pitkään kylällä pitokokkina, joten laatikot ja leivonnaiset syntyivät rutiinilla, vaikka välillä joutui istahtamaan ja lepuuttamaan jalkojaan.
Välillä hän mietti mihin hän ruuat laittaisi, jos ei vieraita tulisikaan.

Aaton aattona Maija laittoi heti aamulla leivinuunin lämpiämään ja valmisti vehnästaikinan. Jo ennen puoltapäivää lämpimän pullan tuoksu täyttää tuon Halmevaaran syrjäisen mummonmökin.
Maija on juuri laittamassa kahvipannua hellalle, kun mökin pihalta kuuluu auton ääni. Maija kurkistaa ikkunasta ja silloin jouluisen lämmin läikähdys käy hänen sydämessään. Hän tunnistaa oitis tulijan Veikoksi, joka kopistelee vaimonsa Kaisan kanssa mökkiin sisälle. Tämä joulu ei olisi yksinäinen, ehtii Maija huokaista.

Tapaaminen on liikuttava ja lämmin. Kyyneleet pyrkivät jokaisen silmänurkkiin.

”Täällähän on herkullinen pullan tuoksu, saisikohan talossa kahvia” yrittää Veikko keventää herkkää tunnelmaa.

Kun kahvit on juotu Veikko pyytää Maijaa istumaan keinutuoliin, hänellä olisi uutisia.
Veikko kertoo, että he ovat Kaisan kanssa päättäneet muuttaa takaisin Taivalkoskelle. Olemme ostaneet talon keskustasta ja siellä on varattu yksiö myöskin Maija-mummolle.

Maija ei tiennyt itkeä vai nauraa. Hän pääsisi keskustan palveluiden ääreen, nykyaikaiseen asuntoon. Mutta toisaalta, osaisiko hän luopua rakkaasta kotimökistään?
Veikko lohdutti, että toki kotimökki säilytetään ja sinne mentäisiin aina kesän aikana niin usein, kuin Maija haluaisi. Maijan elämässä ei olisi enää yksinäisiä jouluja.

Tänä Jouluna Maijan mökissä kaikui laulu: Ja niin joulu joutui jo taas pohjolaan, joulu joutui jo rintoihinkin ja kuuset ne kirkkaina luo loistoaan jo pirtteihin pienoisihin......

Reijo Ojennus