ARTIKKELIT
PerusS Nuorten kevätkokous Kuopiossa 20.-21.3.
Perussuomalaisten Nuorten hallitus päätti kokouksessaan Helsingissä 24.1., että Perussuomalaisten Nuorten valtakunnallinen kevätkokous pidetään Kuopiossa (la-su) 20.-21.3. Tarkempaa tietoa kokousviikonlopusta tulee myöhemmin PerusS –lehteen. Kannattaa jo tässä vaiheessa merkitä viikonloppu kalenteriin!

Uusi t-paita työn alle

Hallitus päätti kokouksessaan myös uusien roll-up kankaiden tilaamisesta perustetuille piirijärjestöille. Lisäksi aiotaan uudistaa nuorten t-paita –mallisto kesäksi. Ideoita aiheesta otetaan vastaan toiminnanjohtaja Heikki Tammisen toimesta (toiminnanjohtaja@ps-nuoret.net). Kokouksessa keskusteltiin myös muiden myyntituotteiden kehittämisestä järjestölle.

Näkyvyys tärkeää

Rekvisiittahankintoihin kuuluvat ainakin nuorten omat kynät. Nuorten kotisivut pyritään uudistamaan kokonaisuudessaan kevään 2010 aikana. Nuorisojärjestölle on valmistunut uutta esitettä tälle vuodelle 10 000 kpl, joista pari tuhatta on ehditty jo jakaa. Esitteet on tarkoitus jakaa nuorisojärjestön omissa tapahtumissa sekä yhteistapahtumissa puolueen kanssa. Jos esitteitä jää yli, ne kannattaa nuorten mielestä jakaa opiskelija-asuntoloihin vuoden 2010 loppupuolella. Esitettä on puoluetoimistolla, josta sitä voi tilata piiritoimistoihin. Ensi vuodelle nuorilta tulee taas uusi esite.

Piirijärjestöjen perustaminen jatkuu

Hallitus päätti esittää, että nuorisojärjestö perustaa piirijärjestöjä maaliskuun loppuun mennessä Satakuntaan ja Hämeeseen. Piirijärjestöjen perustaminen edellyttää, että alueelta löytyy muutama aktiivisia jäseniä, jotka olisivat valmiita ottamaan vastuuta piirijärjestön toiminnasta. Piirijärjestöt on perustettu jo Helsinkiin, Uudellemaalle, Varsinais-Suomeen, Kymiin, Pirkanmaalle, Keski-Suomeen, Etelä-Pohjanmaalle, Pohjois-Savoon ja Ouluun.

Julkaistu 29.01.2010 klo 15:20