ARTIKKELIT
Sunnuntaiaukiolot hankalia pienkauppiaille
Eduskunnassa käsiteltiin viime marraskuussa kauppojen aukiolo-oikeuden laajentamista käsittelevää hallituksen esitystä, joka sittemmin hyväksyttiin. Itse vastustin aukiolo-oikeuden laajentamista, sillä odotettavissa oli, että uudistus aiheuttaisi vaikeuksia mm. pienyrittäjille ja heidän perheilleen.
Nyt näyttää siltä, että ikävät uhkakuvat ovat käyneet toteen: viime aikoina julkisuudessa on esitetty väitteitä, joiden mukaan suurissa kauppakeskuksissa toimivat pienkauppiaat pakotetaan pitämään liikkeensä auki viikonloppuisin vuokran korotuksen tai vuokrasopimuksen irtisanomisen uhalla. Kysymys on selkeästi lainvastaisesta toiminnasta, josta perussuomalaiset jo lain käsittelyn yhteydessä varoittivat.

Otin aiheen esille eduskunnan suullisella kyselytunnilla 25.2.2010. Työministeri Anni Sinnemäki kuittasi kysymykseni toteamalla lyhyesti, että säätäessään vähittäiskaupan aukioloista eduskunta nimenomaan esitti tahtonaan, että pienten kauppojen ei tarvitsisi olla kauppakeskuksissa auki sunnuntaisin.
- Tämä on lainsäätäjän tahto, ja sillä tavalla tulisi toimia, Sinnemäki sanoi.

Vaan entäpä jos ei toimita? Ihmettelen suuresti ministerin vähättelevää asennetta monia pienyrittäjiä koskettavaan ongelmaan.

Pirkko Ruohonen-Lerner

Julkaistu 29.03.2010 klo 12:24