Sotasyyllisyysoikeudenkäynnillä tarkoitetaan vuosina 1945 ja 1946 Helsingin säätytalolla käytyä oikeudenkäyntiä, jossa tuomittiin kahdeksan Suomen poliittiseen johtoon kuulunutta valtiomiestä heidän toimintansa perusteella. Oikeudenkäyntiä ja tuomioita koskevassa laajassa keskustelussa on tultu tulokseen, että kyseessä oli poliittissävytteinen ulkovaltojen painostuksesta tapahtunut loukkaus oikeusperiaatetta vastaan, joten vääriksi havaitut rikostuomiot tulisi oikaista ja purkaa.
Sotasyyllisyystuomioita on kritisoitu muun muassa siitä, että taannehtiva lainsäädäntö ja valtionpäämiesten koskemattomuuden rikkominen oli niin Suomen perustuslain kuin länsimaisen oikeuskäsityksenkin vastaista. Erilaisten asiasta tehtyjen galluppien perusteella enemmistö suomalaisista haluaisi purkaa sotasyyllisyystuomiot.
Oikeusvaltion kunnia tahriintunut
Oikeusministeri Tuija Braxille 12.3.2010 jätetyn sotasyyllisyysselvityksen mukaan tuomioita ei voida purkaa, ellei eduskunta säädä lakia, jonka perusteella Korkeimmalla oikeudella olisi toimivalta tutkia menettelyn lainmukaisuutta. Muiden muassa presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen eivät kiistä sotasyyllisyysoikeudenkäynnin oikeudettomuutta, mutta ovat kuitenkin olleet julkisesti sitä mieltä, ettei tuomioiden purkamista ja kunnian palautusta tarvita, koska tuomitut eivät suomalaisten silmissä koskaan kunniaansa menettäneetkään.
Professori Jyrki Virolainen on kuitenkin blogissaan kirjoittanut, että oikeusvaltiossa vääriksi havaitut langettavat rikossyytteet ja poliittiset tuomiot tulee oikaista ja purkaa, ei niinkään väärin perustein tuomittujen kunnian palauttamiseksi vaan nimenomaan oikeusvaltion kunnian ja maineen palauttamiseksi.
Rikos rauhaa vastaan
Jatkosodan päättäneen Moskovan välirauhansopimuksen mukaan Suomi sitoutui yhteistoimintaan liittoutuneiden kanssa sotarikoksista syytettävien henkilöiden pidättämiseksi ja tuomitsemiseksi. Elokuussa 1945 liittoutuneiden solmimassa Lontoon sopimuksessa määriteltiin sotasyyllisyyskäsite, eli ”rikos rauhaa vastaan”. Neuvostoliiton valvontakomissio vaati tässä yhteydessä Suomea nostamaan syytteitä sotasyyllisyysasiassa, ja mikäli sotasyyllisiä ei lain mukaan pystyttäisi syyttämään, tulisi tehdä uusi laki asiassa. Presidentti Paasikivi myöntyi vaatimukseen.
Eduskuntaan tulleen ilmoituksen mukaan sotasyyllisyys koski myös Suomen poliittista johtoa, jota Neuvostoliitto piti sodan aloittajana. Laki hyväksyttiin huolimatta siitä, että asiantuntijoiden mukaan sen edellyttämä taannehtiva oikeuskäytäntö ei ollut Suomen perustuslain eikä länsimaisen oikeuskäsityksen mukaista. Niinpä sotaan syyllisiksi nimetyt henkilöt pidätettiin ja asetettiin syytteeseen.
Lopulliset tuomiot olivat: tasavallan presidentti Risto Ryti, 10 vuotta kuritushuonetta; pääministeri J. W. Rangell, 6 vuotta vankeutta; pääministeri Edwin Linkomies, 5,5 vuotta vankeutta; ministeri Henrik Ramsay, 2,5 vuotta vankeutta; ministeri Väinö Tanner, 5,5 vuotta vankeutta; ministeri Antti Kukkonen, 2 vuotta vankeutta; ministeri Tyko Reinikka, 2 vuotta vankeutta; ja suurlähettiläs T. M. Kivimäki, 5 vuotta vankeutta. Syytteet valmistellutta tutkijalautakuntaa johtanut oikeusneuvos Onni Petäys ampui itsensä tuomioiden julkistamisen jälkeisenä päivänä.
Teksti: Mika Männistö
