ARTIKKELIT
Solidaarisuutta myös rajojen sisäpuolelle
Lavialainen insinööri ja kauneusalan yrittäjä Taru Kankkonen kokee, että varsinkin nyt maailmantalouden ahdinkotilassa tulisi suomalaisia pyrkiä kannustamaan aiempaa voimakkaammin yrittämiseen. Yrittäjyyteen kannustamisesta kyllä puhutaan paljon, mutta varsin vähän tehdään mitään konkreettista asian edistämiseksi.
- Yrittäjien verotus on aika kova ottaen huomioon, että varsinkin alkuvaiheessa suurin osa tuloista menee välttämättömiin investointeihin. Myöhemmässä vaiheessa, kun olisi aika laajentua ja palkata työntekijöitä, koituu heistä aika paljon erilaisia maksuja, joten työllistävästä vaikutuksesta yrittäjälle itselle käteen jäävä osuus on kohtuuttomankin pieni. Myös rahoituksen saaminen on hyvin byrokraattista ja valvottua, välillä tulee tunne että yksityisyrittäjiin luotetaan Suomessa vähemmän kuin suuryritysten johtajiin, jotka kuitenkin kiertävät lakia useammin myös tässä maassa, sanoo Kankkonen.

Heikkoja ja vähäosaisia ei saa unohtaa

Taru Kankkonen kiinnostui Perussuomalaisista jo useita vuosia sitten. Vaalikeskusteluja seuratessaan hän koki Timo Soinin ajatukset ja argumentit kuin omikseen ja Perussuomalaiset hyvin vahvasti poliittiseksi kodikseen.

- Mikään muu puolue ei kykene samalla tavalla vastaamaan kaikkien suomalaisten tarpeisiin. Olen myös aina ollut sillä kannalla, ettei Suomessakaan heikkojen ja vähäosaisten asemaa saa kokonaan unohtaa.

Puolueen jäseneksi hän hakeutui Lavian Perussuomalaisten syyskokouksen yhteydessä. Sittemmin hänet on valittu myös Satakunnan Perussuomalaisten Naisten sihteeriksi, Satakunnan Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtajaksi sekä Lavian paikallisosaston sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi. Hän on myös Satakunnan piiritoimikunnan jäsen. Ei-poliittisista luottamustoimista mainittakoon, että Kankkonen on myös Rahjan sukuseuran sukutoimikunnan sihteeri.

Naiseus voi olla sekä etu että haitta

Taru Kankkosen mielestä naiseudesta politiikassa voi tämän päivän Suomessa olla niin etua kuin haittaakin. Etenkin 2000-luvulla asenteet ovat selvästi muuttuneet ja naisetkin otetaan politiikassa aiempaa vakavammin.
- Sukupuolikiintiöitä kuitenkin vastustan, sillä pätevyyden pitäisi kuitenkin olla se joka ratkaisee.

Lavian kunnan vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen Kankkosella ei ole antaa vastausta. Kunnassa vasta kaksi vuotta asuneena hän ei päässyt seuraamaan, kuinka kunta alun perin ajautui tilanteeseen, mutta selvää on, että paikallispolitiikka on ollut pielessä jo vuosia.

- Kun kuntaministerikin on kieltäytynyt myöntämästä enempää tukia Lavialle ja naapurien halukkuus kuntaliitoksiin on selvästi vähentynyt, pidän valitettavasti hyvin todennäköisenä että kunta saatetaan joutua pilkkomaan ja liittämään pakolla naapurikuntiin. Siinä niin äänestäjillä kuin aikaisemmilla kunnanhallituksillakin on peiliin katsomisen paikka. On tunteiltu liikaa, kuntaliitoksiin olisi pitänyt käydä käsiksi paljon aikaisemmin.

Välillä ihmettelen, ymmärretäänkö siellä kunnolla vieläkään, miten vakavasta tilanteesta on kysymys.
Kankkonen ihmettelee sitäkin, miten Kreikkaan riittää Suomelta rahaa aivan tolkuttomasti, mutta esimerkiksi reumasairaalan tai pienten kuntien pelastamiseksi ei. Rahaa ja solidaarisuutta tuntuu siis riittävän, mutta ainoastaan EU:n tasolla.

Teksti: Mika Männistö
Julkaistu 01.05.2010 klo 07:57