ARTIKKELIT
Askelmerkit kuluvaan kesään luotu
Keski-Pohjanmaan piirissä valmistaudutaan kovaa tahtia tuleviin eduskuntavaaleihin. Vaaliorganisaatio ja askelmerkit kuluvan kesän ja syksyn toimintasuunnitelmaan luotiin piiritoimikunnan kokouksessa kesäkuussa.
Keski-Pohjanmaan piiri pyrkii olemaan mukana markkinoilla ja muissa kesätapahtumissa piirin teltalla, jotta kaikilla ehdokkailla olisi mahdollisuus olla mukana yleisön keskellä markkinoimassa itseään ja puoluetta.

- Sovimme myös vaalipäällikön roolista ja miten piiri tekee vaalikampanjaa keskitetysti, kaikki ehdokkaat tekevät lisäksi tietysti vielä omaansa. Pyrimme olemaan läsnä kaikissa tärkeimmissä kesätapahtumissa niin, että paitsi piiri, myös puolue tulee huomatuksi, kertoo Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Kaarle Kaistila.

Vaasan vaalipiirissä on Keski-Pohjanmaan osalta ehdokasasettelu tehty ja kaikki neljä ehdokasta nimettiin piirin kevätkokouksessa huhtikuussa. Keski-Pohjanmaalla pyritään tekemään hyvä vaalityö ja kampanja puolueen kannatuksen edistämiseksi.

- Jos vielä saisimme eduskuntaan oman kansanedustajan Keski-Pohjanmaalta, olisi se todella mahtavaa.

Politiikassa tulosten tulisi ratkaista

Kaarle Kaistila näkee piirin roolin aktiivisena linkkinä puolueen ja paikallisyhdistysten välillä. Politiikkaa tehdään paikallisyhdistysten tasolla, piirin tehtävä on jalostaa puolueen yleiset linjaukset alueellisiksi painotuksiksi. Vaikka puolueen tavoitteet ovat kaikille yhteisiä, ei huoli esimerkiksi maaseutuelinkeinojen asemasta ole yhtä suuri pääkaupunkiseudun kasvukeskuksissa kuin Keski-Pohjanmaalla.

- Viime aikoina on kansalaisille joidenkin valtapuolueiden tekemisistä tullut sellainen käsitys, että politiikka on tekemistä tekemisen vuoksi. Omasta mielestäni politiikassa tulosten pitäisi merkitä eikä tekemisen ja ongelmia tulisi pyrkiä ratkaisemaan, ei luomaan niitä.

- Yhtään väheksymättä suuria kansainvälisiä haasteita ja huolenaiheita olisi omasta mielestäni tärkeintä pyrkiä tekemään sellaista politiikkaa, että kansalaisten sujuva arki toteutuisi. Siinä Perussuomalaisilla on hyvät edellytykset puolueena, joka haluaa ottaa kaikki ryhmät Suomessa huomioon yhteiskuntaluokasta riippumatta.



Teksti: Mika Männistö

Julkaistu 23.07.2010 klo 09:49