ARTIKKELIT
Elämä raakaraittiina on parasta huumetta
Sirkka-Liisa Lamminkoski on perussuomalainen vaikuttaja ja yhteiskunnallinen aktivisti Ähtäristä, joka toimii lukuisten luottamustoimiensa ohella muun muassa vapaaehtoisena rikoksensovittelijana Etelä-Pohjanmaan rikoksensovittelutoimiston alla ja päihteettömän elämän puolestapuhujana.
 Tässä ominaisuudessa hän tekee korjaavaa ja ennaltaehkäisevää päihdetyötä työyhteisöissä, kodeissa ja yksilötasolla, kertoen muun ohella, minkälaiset ovat aikuisen alkoholistilapsen mahdollisuudet selviytyä työelämässä.

- Elämä raakaraittiina on parasta huumetta ja alkoholismi on perhesairaus. Itse edustan Suomessa uudenlaista katsantotapaa, jossa kuunnellaan ihmistä ja hänen läheisiään. Ei tuijoteta päihteiden käytön määriin, vaan siihen, minkälainen ihminen on selvin päin, miten alkoholi vaikuttaa sosiaalisiin vuorovaikutustaitoihin ja miten aitoa eläminen arjessa voi olla, kun päihteet eivät ole mukana kuvioissa.

Lamminkoski on huvittuneena seurannut tämän päivän päättäjien yrityksiä taistella alkoholismia vastaan vuoron perään korottamalla ja alentamalla veroja. Veronkorotukset eivät sairautta poista, eivätkä silloin konstit lopu kun juomisesta on tullut pakkomielle. Poistuuko diabetes korottamalla rasvapitoisten tuotteiden verotusta? Kelan hyväksymiä sairauksia molemmat.

Alkoholisti kieltää taudin itseltäänkin

Vaikka alkoholissa sinänsä seurustelujuomana ei ole mitään pahaa, kärsii kuitenkin noin 17 prosenttia suomalaisista geneettisestä alttiudesta sairastua alkoholismiin. Pahinta on kuitenkin Suomessa vallitseva juomisen mahdollistava kulttuuri, jossa päihteiden käyttö on osa normaalia elämää. Rinnalle on noussut ja nousee lisää kaiken maailman lihotus- ja kuntoutuskoteja, jotta ihminen taas jaksaa jatkaa samaa päihteellistä elämäntapaansa. Bisnes pyörii ja läheiset kärsivät.

- Alkoholismin suurin oire on taudin kieltäminen itse itseltään. Toipuminen ei voi alkaa ennen kuin on sen myöntänyt. Kun haalii ympärilleen 12-20 ihmistä juomisen mahdollistavaan ympyrään, vie se alkoholistin 20-30 vuodessa hiekkahoitoon.

Alkoholistiperheet ovat todellisia perhehelvettejä, jossa kaikki valehtelevat. Lamminkoski kertoo kuulleensa lasten rukoilevan Jumalaa ottamaan isän ja äidin pois, etteivät nämä enää joisi. Myös FAS-lasten osuus Suomessa on noussut, kun lapsi sairastuu jo ennen syntymäänsä äidin alkoholismin seurauksena. Jo kohdussa juomisen seurauksena vaurioitunut yksilö on itse viaton omaan tilaansa.

- Jotkut poliitikot Paula Risikko etunenässä puuhaavat nyt pakkohoitoa päihdeäideille, joka osoittaa ainakin sen, että poliitikot eivät joko välitä tai tiedä asiasta mitään. Pakkokeinot johtavat vain itsemurhiin ja yhä suurempaan inhimilliseen kärsimykseen alkoholistien lähipiirissä. Alkoholistille parasta pakkohoitoa on täydellinen vapaus – ja oikea tieto.

Sekakäyttö on suuri ongelma

Sekakäyttö on suuri ongelma Suomessa. Nuoret syövät masennuspillereitä ja rauhoittavia enemmän kuin koskaan, ja Lamminkoski tietää nuoria ihmisiä, jotka syövät Diapamia aamiaiseksi, Ritalinia lounaaksi ja Tenoxia illalliseksi – kaikki lääkärin reseptillä määrääminä.

- Meillä on myös lapsijuoppoja. Monet vanhemmat antavat lapsilleen viikonloppuna viisikymmentä euroa käteen ja lähettävät kylille pois silmistä. Mielestäni jokaisella lapsella tulisi olla oikeus päihteettömään elämään.

Sirkka-Liisa Lamminkoski ampaisi mukaan myös naisten vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön jo 90-luvun alussa, heti kun Pariisin aserajoitusartiklojen mitätöinti teki sen mahdolliseksi. Hän on ollut Suomen ensimmäisiä kouluttajia ja kurssinvetäjiä kansalaisvalmiuksien kohottamisessa. Amalia-mummonsa antamaa mallia seuraten hän on sotilaskotisisarena osallistunut lukuisiin maanpuolustuskoulutuksiin. Perinteisesti miesten reviirinä pidetylle alueelle astuminen onkin aiheuttanut kateutta monissa. Lamminkoski pitää Perussuomalaisia kaikkein isänmaallisimpana puolueena Suomessa, josta syystä hän ei voisi muuta puoluetta ajatellakaan, vaikka häntä on niihin välillä kosiskeltukin.
Julkaistu 28.08.2010 klo 09:49
Kirjoittaja: Mika Männistö