ARTIKKELIT
Pienten lasten puolestapuhuja
Rovaniemeläinen sairaanhoitaja ja kätilö Pirita Nenonen kiinnostui politiikasta huomattuaan, että lapsiperheet kärsivät joka paikassa eikä kukaan tuntunut ajavan heidän asiaansa. Hän ajoi voimakkaasti kodinhoidontuen kasvattamista ja muitakin lapsiperheiden asemaa parantavia uudistuksia, mutta kun puolueet eivät tuntuneet innostuvan, piti lähteä itse leikkiin mukaan.
- Tutustuin eri poliittisten puolueiden ohjelmiin. Perussuomalaisten puolueohjelmaa lukiessani kolahti heti, tuli mieleen että tämä on poliittinen kotini – kuin suoraan omia ajatuksiani.

Pirita liittyi puolueeseen vuoden 2008 syksyllä ja pääsi myös Rovaniemen kaupunginvaltuustoon kahden muun Perussuomalaisen kanssa. Hän toimii myös Lapin piirissä piirisihteerinä, paikallisyhdistyksen sihteerinä ja on molemmissa myös taloudenhoitajana.

Politiikka vie aikaa

Vuonna 2000 Rovaniemen terveys- ja sosiaalialan oppilaitoksesta valmistuneen Piritan perheeseen kuuluu mies Markku ja neljä lasta, 2,5-vuotias Henna, 3,5-vuotias Kasperi, 11-vuotias Aleksi ja 13-vuotias Janne. Perheessä on myös lemmikkejä, kaksi marsua ja pupu. Perheen ja politiikan ohella Pirita harrastaa käsitöitä kuten kudontaa ja villasukkien neulomista silloin kun ehtii.

- Vaikka Perussuomalaiset jäivätkin huonolle sijalle luottamuspaikkajaossa, vie politiikka silti hyvin paljon aikaa. Kaikkien kokousten lisäksi muun muassa tiedon etsiminen vie aikaa, koska olen luonteeltani ihminen, joka haluaa perehtyä asioihin. Joskus menee kahteenkin asti yöllä valvoessa.
Sekä mies että lapset ovat kuitenkin hyväksyneet asian ja tottuneetkin siihen.

- Lapsetkin jo sanovat että äiti lähtee nyt kokoukseen, vaikka olisin menossa minne. Ja aina kun puhelin soi, meillä on tapana vitsailla että puolue vaatii, Pirita hymyilee.


Teksti: Mika Männistö
Kuva: Harri Lindell
Julkaistu 11.09.2010 klo 09:30