ARTIKKELIT
Rikos ja vapaus
Lakivaliokunta käsitteli kesäkuussa 2008 poliisin määräämän sakon muuntorangaistuksesta luopumista. Esitin vastalausetta, sillä mielestäni rikoksesta täytyy määrätä rangaistus, joka myös toimeenpannaan asianmukaisesti.
Täysistunnossa perussuomalaisten eduskuntaryhmä äänesti hylkäysesitykseni puolesta, mutta hävisimme äänestykset, joten nykyisin ei poliisin määräämän sakon maksamatta jättämisestä seuraa enää rangaistusta.

YLE:n uutisissa kerrottiin 6.3.2011, kuinka valtion sakkotulot ovat vähentyneet parissa vuodessa 10 miljoonaa euroa, lisäksi kerrottiin, kuinka myymälävarkaudet ovat lisääntyneet. Tätä me perussuomalaiset ennakoimme jo kesällä 2008. Kyllä on tullut kalliiksi tämä sinivihreä kriminaalipolitiikka, näin tuottavuusohjelman aikoja kun muuten eletään!


Pirkko Ruohonen-Lerner
kansanedustaja, lakivaliokunnan jäsen 2007-2011
Porvoo

Julkaistu 25.03.2011 klo 08:51