Kemiallinen doping on tullut työelämään. Pitkään valveilla pitävien lääkkeiden käyttö on yksi keino pärjätä ja yhä useampi käyttää lääkkeitä selvitäkseen työstään. Sairauskassojen tutkijat Saksassa havaitsivat ensimmäisinä, että monet selviävät työelämässä ainoastaan lääkkeiden turvin.
Kaikki eivät kestä ympärivuorokautista työrytmiä aina avoinna olevine sähköposteineen ja kännyköineen. Yhä useammin Suomessakin uupunut turvautuu ns. työelämän dopingiin.
Suomessa on 750 000 ihmistä, jotka käyttävät Kela-korvattuja mielialalääkkeitä. Kaikki eivät ole työelämässä, silti mielenterveysperusteiset sairauspäivärahat ovat ponnahtaneet yli 60 prosentin kasvuun kymmenessä vuodessa. Nyt ei pidä syyllistää ihmisiä, jotka käyttävät lääkkeitä lääkärin määräyksestä todelliseen tarpeeseen.
Toinenkin puoli asiassa on. Erään mielialalääkkeen piristämänä pystyy kuulemma tekemään 2,5 vuorokautta töitä yhtämittaisesti ilman mainittavia sivuvaikutuksia. Dementialääkkeet työelämässä käytettyinä kiihdyttävät aivojen verenkiertoa ja auttavat työssä jaksamiseen. Tulehduskipulääkkeetkin käyvät työperäiseen dopingiin. Niiden turvin raahaudutaan sairaana töihin. Lääketeollisuuden kannalta Suomi on paras mahdollinen maa. Valitettavasti.
Ihminen ei ole kone
Työuria patistetaan pidentämään alusta, lopusta ja keskeltä. Koko ajan pitäisi tehdä enemmän ja enemmän, yhä pienemmällä työntekijämäärällä. Työstä ei saisi väsyä eikä mikään muukaan saisi tuntua miltään. Suomalainen työelämä on nyt yhtä helvettiä. Amerikan pankki- ja yritysmaailmasta lähtenyt, Eurooppaan ja Suomeen rantautunut ahneutta ruokkiva äkkirikastumisvimma on luonut luokka- ja orjayhteiskunnan jossa moderneina orjina ovat palkka- ja pätkätyöntekijät. Suuri kysymys on; miten tähän voidaan puuttua? Missähän vaiheessa herätään siihen ettei tehokkuus välttämättä ole tehokkainta lopputulosten kannalta. Työelämän pitäisi olla ihmisten ehdoilla toimivaa. Ihminen on kokonaisuus joka pitäisi ottaa myös työelämässä huomioon.
Apua asenteesta
Työpaikoilla melkein kaikki piristävät itseänsä kemiallisesti kahvilla. Minäkään "en herää aamulla ilman kahvia". Mukavasti olen sitten töissä jaksanut ja pärjännyt. Aikuinen ihminen lääkitsee itseään omalla vastuulla. Itse luotan happeen, ravintoon ja lepoon. Oma asenne monasti ratkaisee väsyttääkö työ vai ei. Jos koko ajan miettii, että työ on vastenmielistä niin sitähän se sitten on. Positiivisuutta voi harjoitella kysymällä silloin tällöin itseltään: Mitä hyvää tässä hetkessä koen? Erinomainen yleisohje elämään.
Ossi Sandvik
puoluesihteeri