ARTIKKELIT
Kova työ ei valunut hukkaan
Puoluesihteeri Ossi Sandvik on gallupkannatuksella mitattuna jo Suomen suurimman puolueen puoluesihteeri. Perussuomalaisten nykyistä asemaa ei toden totta ole saavutettu helpolla. Sandvik muistaa hyvin ne ajat, jolloin puolueen kannatus vaihteli yhden ja kahden prosentin välillä.
Silloin toivottiin kovasti, että kannatuslukema alkaisi edes kakkosella. Nyt kannatus on kymmenkertaistunut noista ajoista.

- Väkisinkin se pysäyttää miettimään, ettei tässä aivan turhaan ole raadettu. Hyvillä mielin saa pään laskea tyynylle illalla ja herätä aamulla kun tietää, että oikeita asioita on ilmeisesti tullut tehtyä.

Sandvik tehnyt pitkän ja merkittävän työn puolueen eteen aivan alusta lähtien. Sandvik oli yksi niistä, jotka keräsivät kannatuskortteja vuoden 1995 kesällä, jotta saatiin puolue rekisteröityä. Tuolloin vain harva uskoi puolueen nousuun.

- Pikkuisen aikaa se on vienyt kyllä. Ne jotka eivät ole alusta saakka olleet mukana eivät voi edes ymmärtää miten kovia nuo alkuajat olivat. Paikallistason toimintaa heräteltiin henkiin talkoilla vähän kerrallaan ensimmäisen piirikokouksen jälkeen.

Kannatuspommi

Sandvik toimi kymmenkunta vuotta Etelä-Pohjanmaan piirin piirisihteerinä ja oli myös kansanedustaja Raimo Vistbackan avustajana vuosina 2003-2004. Kaikista näistä toimista on ollut hyötyä puoluesihteerin paikalla. Sandvik tuntee puolueen organisaation sen kaikilla tasoilla.

- Meitä on täällä puoluetoimistolla pieni mutta hyvä porukka, joka tekee valtavasti töitä. Puolueen räjähdysmäinen kasvu on lisännyt työmäärää ja jatkuvaa venymistä äärirajoille saakka on tarvittu.

Puoluesihteeriksi Ossi Sandvik valittiin vuoden 2007 voitokkaiden eduskuntavaalien jälkeen, jolloin Perussuomalaisten kannatus kasvoi 4,1 prosenttiin ja edustajamäärä nousi kolmesta viiteen. Vain neljä vuotta myöhemmin kannatus oli 19,1 prosenttia ja edustajamäärä kasvoi kolmellakymmenelläneljällä. Sellainen nousu on ainutkertainen tapahtuma Suomen poliittisessa historiassa.

Takana pitkä työura

Ossi Sandvikilla on takana jo tuotantokausia: ikää mittarissa on 58 vuotta ja töihin hän lähti varsin äkkiä kansalaiskoulun jälkeen 15-vuotiaana ja on sillä tiellä edelleen. Tähän mennessä Sandvik on ehtinyt tehdä yhtä ja toista muun muassa rakennustyömailla sekä huoltamo- ja korjaamoalan töissä niin myyjänä kuin esimiehenäkin, ei kuitenkaan itse yrittäjänä.

- Parikymmentä vuotta vierähti niissä hommissa, ennen kuin tuli parikin ongelmaa terveyspuolelle, jonka vuoksi jouduin hakemaan muita töitä. Ensin repesi selästä välilevy, ja sen ongelman kanssa elämään opettelu jatkuu edelleen. Toinen oli kemikaalien aiheuttama allergia. Lopetettuani huoltamoalalla minulla oli useitakin vaihtoehtoja - minusta oli tulossa puuseppä, mutta monien käänteiden jälkeen tulikin puoluesihteeri.

Sandvik on myös kunnanvaltuutettuna Jalasjärvellä pienen tauon jälkeen. Ensimmäisellä kaudellaan vuosina 1993-96 Sandvik oppi, mitä tarkoittaa kun yhdellä valtuustoryhmällä on enemmistö ja kaikki valta. Muut ryhmät saivat istua tyhjän panttina, jolloin hommasta meni maku.

- Pääsin kuitenkin toimimaan esimerkiksi kouluverkkotyöryhmässä, joten ei niin voi väittää ettenkö mitään olisi vaikuttanut.


Teksti: Mika Männistö

Julkaistu 15.06.2011 klo 21:30