Tästä palstasta tulee vakituinen ja kerron täällä jatkossa EU-asioista laidasta laitaan. Näin ensimmäisellä kerralla kirjoitan kaikkein tärkeimmästä, eli äänestämisestä Euroopan parlamentissa.

Äänestyksistä pääosa tapahtuu Strasbourgissa, jossa vietetään viikko kuukaudesta, kaikesta muusta työskentelystä pääosa puolestaan tapahtuu täällä Brysselissä.

Europarlamentissa joutuu tai pääsee ottamaan kantaa lähes kaikkeen maan ja taivaan väliltä. Äänestimme ensimmäisellä Strasbourgin viikollani mm. vastuuvapauden myöntämisestä edellisen vuoden tileistä useille EU:n instituutioille, erilaisten sopimusten konsolidoinnista, Intian kanssa tekeillä olevasta vapaakauppasopimuksesta, metsänhoitoon liittyvistä kysymyksistä, kulttuuripalkintoihin käytettävistä rahoista ja tulevasta kulttuuripääkaupungista.

Kun jokaista aihetta yleensä täydennetään äänestyksillä erilaisten sanamuotojen muuttamisesta, kertyy äänestyksiä kaikkiaan hyvin paljon. Pelkästään ensimmäisellä viikollani äänestin avustajani laskujen mukaan yhteensä 403 kertaa.

Näin moniin äänestyksiin syvällisesti perehtyminen on tietenkin mahdotonta. Käytännössä toimitaan niin, että asiat jaetaan ensin avustajien läpikäytäväksi ja sitten he esittelevät asiat mepille. Kaikilla muilla europarlamentin ryhmillä Perussuomalaisten edustamaa EFD-ryhmää lukuun ottamatta on käytössään myös järjestelmä, jossa eturivissä istuvat näyttävät taaemmille kollegoilleen peukalolla ylös tai alas, eli tuleeko ryhmän jäsenten äänestää puolesta vai vastaan.

Itse äänestäminen suoritetaan tapauskohtaisesti joko nappia painamalla tai kädellä viittaamalla. Käsiäänestyksessä puhemies katsoo silmämääräisesti, nouseeko käsiä enemmän asian puolesta vai vastaan. Jos tulos kuitenkin näyttää epävarmalta, turvaudutaan napilla äänestämiseen. Käsiäänestys on nopeampi ja tulee myös veronmaksajille halvemmaksi, kun jokaista annettua ääntä ei tarvitse tilastoida ja arkistoida.

Koska äänestyksiä on niin valtavasti, on niiden suorittamisesta tullut parlamentissa hyvin korutonta rutiinia. Puhemies vie äänestyksiä eteenpäin niin nopeasti, etteivät kääntäjätkään kaiken aikaa pysy perässä, jolloin äänestämme hetkittäin tietämättä pitäisikö nyt viitata niiden, jotka ovat puolesta vai vastaan.

Meppien esittämiin toistuviin pyyntöihin hitaammasta etenemisestä puhemies vastailee lähinnä sarkastisella huumorilla. Aikaa neljäänsataan äänestykseen käytettiin kolmena eri päivänä yhteensä noin kaksi ja puoli tuntia.

Uutena tulokkaana kiinnitin huomiota siihen, että monet mepit valuvat äänestyksiin myöhässä, jolloin pikavauhtia etenevä puhemies on jo ehtinyt äänestyttää meitä mahdollisesti kymmenistä asioista. Monet myös lähtevät etuajassa. Edelleen jos jonkun mepin äänestyskone reistailee, ei sen korjaamista jäädä odottelemaan.

Ilmeisesti kaikkien yhteinen käsitys on, ettei yhden tai muutaman mepin ääni ole kovin merkittävä seitsemän ja puolen sadan edustajan laajassa joukossa. Tämä ei ole omiaan lisäämään uskoa demokratian pyhyyteen europarlamentissa, jonka on tarkoitus olla EU:n ainoa aidosti demokraattinen elin.