ARTIKKELIT
Onnistunut puoluekokous
Viikkoa ennen juhannusta Tampereella pidetty Perussuomalaisten IX puoluekokous keräsi ennätysmäärän osanottajia ja kokous oli kaikilta puitteiltaan suurin tähänastisista. Puolue on vahvistunut ja kasvanut pienestä alusta Suomen suurimpien joukkoon, eikä osanottajien runsaus yllättänyt, vaan siihen osattiin varautua.
Mittavan kokouksen järjestely on haastavaa puuhaa ja vaatii tekijöiltään aikaa, vaivaa ja vahvaa sitoutumista. Lopputulos oli onnistunut ja palaute on ollut sen mukaista. Päävastuu järjestelyistä kuului puoluetoimiston väelle, silti onnistumisen edellytykset luotiin talkooväen saumattomalla yhteistyöllä ja aktiivisella osallistumisella. Pirkanmaan piiri aktiiveineen näytti talkootyön uskomattoman voiman. Varauksettomat kiitokset teille kaikille, jotka loitte hienot puitteet onnistuneelle kokoukselle.

Valinnat ajan kanssa

Puoluekokouksessa tehdyt henkilövalinnat ovat tärkeitä monella tapaa. Puolueeseen on virrannut paljon uutta ja kunnianhimoista väkeä. Puheenjohtajaa ei kukaan haastanut, mutta kaikkien varapuheenjohtajien luopuessa  uusien varapuheenjohtajien vaaliin kului aikaa tuntitolkulla. Tästä tiedotusvälineet saivat aihetta arvosteluun. Kuitenkin lopputulos oli hyvä ja se on tärkeintä. Varapuheenjohtajistoon saimme sopivasti uutta nuorta voimaa, sekä pitkän linjan kokemusta.

Puoluesihteeristäkin äänestettiin. Olin ehdolla tehtävään kolmannelle kaudelle. Tekemäni työ ei ole kaikkia miellyttänyt. Sain Tampereella kuitenkin vahvemman mandaatin mitä koskaan. Tulen käyttämään sitä, Perussuomalaisen puolueen parhaaksi. Kiitos kaikille, jotka tuellanne teitte sen mahdolliseksi.

Puolueen kasvu näkyi myös tunkuna puoluevaltuustoon, mikä on hyvä asia. Ikävämpää on, kun läheskään kaikki halukkaat eivät voineet tulla valituiksi ja sehän aiheuttaa mielipahaa. On hyvä muistaa, että seuraava kerta saattaa tarjota uuden mahdollisuuden ja aina voi vaikuttaa omalta paikaltaan. Jokaista tarvitaan.

Vielä on kesää

Koska taukoamaton rasitus kuluttaa ihmisen biologista järjestelmää, on arvokasta, että ponnistelu välillä taukoaa ja palautumiselle järjestyy aikaa. Työn ja levon rytmisyys on tärkeää. Se on ihmiselle hyväksi. On se aika suvesta kun kesälomat alkavat olla käsillä. Loman pitäisi tuoda etäisyyttä arkeen. On hyvä pysähtyä ja kysyä itseltään: mitä minulle kuuluu ja miten voin? Kysymykset saattavat käynnistää jopa elämänlaadun uudelleenarviointia.

Hyvää kesää kaikille!


Ossi Sandvik
puoluesihteeri

Julkaistu 12.07.2011 klo 08:00