Kyllä minulle Tanskan malli olisi kelvannut: Tanskassa ei ole ainoatakaan kuntaa, jonka rajalta toiselle on yli 50 kilometriä. Kööpenhaminakin on - sellaisena kuin me sen ymmärrämme - puolentusinaa erillistä ja itsenäistä kuntaa.

Varsinkin kun kuntaliitoksilta edellytettiin vapaaehtoisuutta, useimmiten kansanäänestyksiäkin. Kuntaliitoksia vauhditettiin rahan voimalla kohtuullisilla liittymisavustuksilla.

Vaaliteemaksi kuntapalvelujen rakenneuudistusta (KUPRU) ei kelpuutettu koskaan; vuoden 2007 vaaleista se putsattiin pöydältä puitelailla, johon yksikään puolue ei suostunut ottamaan mitään kantaa. Se siirtyi sellaisenaan uuden hallituksen ohjelmaan.

Kuntauudistus siirtyi - jälleen puheitta - uusimmankin hallituksen ohjelmaan. Tällä kerralla panoksiksi otettiin myös pakkoliitokset. Ja nyt puhutaan työssäkäyntialueista.

Pantiinpa kuntarajat mihin kohtaan tahansa, on työmatkaliikennettä rajan yli, vieläpä molempiin suuntiin. Esimerkiksi Jyväskylästä käydään töissä Äänekoskella ja Äänekoskelta Jyväskylässä. Kumpi liitetään kumpaan? Sama juttu myös Jämsän ja Jyväskylän välillä.

Tuolla tiellä koko valtakunta on liitettävä yhdeksi kunnaksi; ristitään vain eduskunta kaupunginvaltuustoksi. Ja seuraavaksi ryhdytään neuvottelemaan Ruotsin kanssa kuntaliitoksesta.

Kuntaliitoksista on jo akateemistakin tutkimustietoa olemassa; poikkeuksetta kustannukset ovat vain kasvaneet. Säästöistä alkoi Jyväskylän, maalaiskunnan ja Korpilahdenkin kuntaliitos, mutta jo liitossopimusta kirjoitettaessa havaittiin, etteivät kustannukset ainakaan laskeneet. Päinvastoin. Kj. Markku Andersson alkoi puhua "säästötalkoitten" sijasta "kehittämistalkoista". Siinäkin kävi kuin hiiren takille: ei tullut liiviä, ei tuluskukkaroakaan. "Kehittäminen" muuttui "keskittämiseksi". Ovathan ne sanakirjassakin lähekkäin, vähän kuin moskiitot ja moskeijat.

Jälkikäteen ei voi kuin hämmästellä, miten kunta josta rakennusmaa oli jo loppunut, onnistui löytämään ydinkeskustastaan uutta rakennusmaata kaikille keskitettäville palveluilleen. Perinteisesti uutta maata ei enää valmisteta kuntakeskuksiin; ainakaan toimittaja ei ole vastannut yhteydenottopyyntöihin.

Suuren kaupungin valtuutettuna ei voi sanoa, ettei huolita. Lähtökohdaksi kuntaliitoksiin pitää valita pienemmän kunnan asukkaitten tahto: kansanäänestyksen äänestystulosta pitää kunnioittaa. Mutta varoittaa samalla säästöjen haikailijoita: Esimerkiksi Jyväskylä ei pysty tuottamaan riittäviä sosiaali- ja terveyspalveluja omillekaan asukkailleen. Kuinka se pystyisi tuottamaan niitä liitokunnankin asukkaille? Poistuvalla kuntarajalla ei ole markkina-arvoa ja samat ihmiset edelleen asuvat entisillä paikoillaan entisine kremppoineen.

Palveluja ehkä pystytään tuottamaan suuremmallekin joukolle, mutta ne keskitetään ydinkeskustaan. Pienempi liitoskunta saattaa saada kymmenenkin paikkaa valtuustoon, mutta se on vasta neljännes valtuuston enemmistöstä. Palvelujen keskittämisestä päättää suuremman kunnan valtuutetut ja he eivät tule päättämään palvelupisteen sijainniksi lähiötä reuna-alueella.

Jotta kuntauudistuspakka olisi täysin sekaisin, ajaa keskusta maakuntamallia. Nk. Kainuun mallista on jo kokemusta; voittopuolisesti huonoa. Päällekkäisyydet vain lisääntyvät. Mutta sille onkin "poliittinen tilaus": vähäväkiset keskustajohtoiset kunnat saavat painoarvoaan suuremman mandaatin.

Jorma Uski
kaupunginvaltuutettu
Jyväskylä