MIELIPITEET
Tylyä kohtelua sotaveteraaneille ja heidän puolisoilleen
Valtiovallan taholla tuuli puhaltaa juuri niihin, jotka ovat tänä päivänä lähes puolustuskyvyttömiä. Sotiemme veteraanien kunnia palautettiin vasta muutama hetki sitten. Nyt on taas unohdettu, että silloiset toimenpiteet sotavuosina pitivät Suomen itsenäisenä. Kun runnominen EU:hun onnistui, niin tämän seurauksena kaikki muuttui.

Valtioneuvosto on nykyisine suuntautumisineen päättänyt pienentää veteraanien kuntoutusrahaa. Näinkö muistetaan niitä, jotka vielä ovat elossa? Pahalta tuntuu, että elämänsä ehtoonakaan eivät veteraanit tunne elämäänsä turvalliseksi. On väärin ottaa näiltä ihmisiltä, kun samalla ollaan valmiita rahoittamaan velkarahalla maita, joilla ei ole ollut minkäänlaista holttia taloudenpidossaan. Tämä ajattelemattomuus voi vain johtua siitä, että ajatellaan veteraanien olevan pieni marginaalinen joukko, joka ei kitise.

Perussuomalaiset ovat aina puolustaneet veteraaneja ja heidän arvokasta toimintaansa, myös rauhan aikana. Veteraanijärjestöt ovat ylläpitäneet henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Nytkö ollaan todella iskemässä huonokuntoisiin ihmisiin? Missä on niin kutsuttu inhimillisyys ja lähimmäisenrakkaus? Voimme vain todeta, että meille jälkipolville ei jää muuta kuin omantunnon vaivoja, jos kohtelemme veteraaneja ja heidän puolisojaan näin armottomasti.


Pauli Ruotsalainen
Perussuomalaisten Pohjois-Savon piirin puheenjohtaja
 

Julkaistu 16.11.2011 klo 07:00