Omalääkäri- ja omahoitajajärjestelmä on toimivan perusterveydenhuollon ydin joka vähentää erikoissairaanhoidon tarvetta. Pitkät hoitosuhteet ja asiakkaan historian tuntemus mahdollistavat keskittymisen vastaanotolla olennaiseen asiaan. Ongelmana maassamme on, että tänne on annettu kasvaa lääkäreiden sukupolvi, joka ajattelee hyvinvointipalveluja euro edellä. Niitä ei enää mielletä luonnollisena osana hyvinvointiyhteiskuntaa, vaan helpon rahastamisen kohteena, josta eettisyys on kaukana.

Tavoitteena on voiton maksimointi. Näin ovat syntyneet keikkalääkärifirmat, joiden ideana on poimia mansikat, eli hoitaa kalliilla hinnalla helpot potilaat. Tällainen malli, jossa käydään päivystämässä tai pitämässä viikko tai kaksi vastaanottoa jossakin terveysasemalla mahdollistaa valelääkäreiden ja ammattitaidoiltaan heikkojen lääkäreiden toimimisen lääkärin ammatissa.

Lääkäreiden ammattitaitoa ei valvotakaan valmistumisen jälkeen mitenkään, mikä on muualla Euroopassa arkipäivää. Kunnallisvaalien yhdeksi teemaksi voisi nostaa keikkalääkäritoiminnan lakkauttamisen kuntien peruspalveluista ja omalääkärijärjestelmän käyttöönottamisen jokaisessa kunnassa. Malleja on useitakin.

Korvausrahat Liliusten taskuihin

Perusterveydenhuollon lääkäreiden virkamäärä on kasvanut viimeisten viiden vuoden aikana noin viisi prosenttia, kun se vastaavasti on noussut 30 prosenttia erikoissairaanhoidossa, 70 prosenttia yksityispuolella (keikkafirmat) ja 70 prosenttia työterveyshuollossa. Nyt tulisi ottaa tehtäväksi nostaa perusterveydenhuollon lääkärimäärä sellaiseksi, että se vastaa todellista tarvetta - vaikka siirtämällä yksityispuolelta.

Tulevien kuntavaalien jälkeen yhä useampi perussuomalainen poliitikko istuu sairaanhoitopiirien valtuustoissa ja kuntansa perusturvalautakunnassa ja olisi eritäin tärkeää muistaa perusterveydenhuollon tärkeys terveyspalvelujen ketjussa.

Suurin osa yksityis- ja työterveyshuollon lääkäripalveluista ja kuntien ulkoistamista vanhuspalveluista tehdään ulkomaisessa omistuksessa olevien yritysten kautta, jolloin miljoonavoitot kierrätetään suomalaisen verottajan ulottumattomiin erilaisilla yhtiöjärjestelyillä ja verotusta kiertämällä mm. pääomalainojen rajoittamattomilla vähennysoikeuksilla. On muistettava, että KELA:n korvausrahoja hulahtaa samalla näiden ”Liliusten” taskuihin, tosin kierrettyään ensin veroparatiisien pankkitileillä. Nämä rahat häviävät Suomesta ja kuntien peruspalveluista.

Ammattitaidottomat yksityislääkärit

Lisäksi tiedetään, että osa yksityisistä palveluista on laaduttomia. Etenkin monikansallisten yhtiöiden palvelukodit maksimoivat tuoton ja se tarkoittaa säästöä vaipoissa, ruuassa, siivouksessa ja kaikissa mahdollisissa tukipalveluissa. Ammattitaidosta laistetaan (valelääkärit ja –hoitajat) ja esimerkiksi päivystykseen laitetaan lääkäreitä, joilla ei kehnon koulutuksen takia ole mahdollisuuksia selvitä siitä kunnialla.

Tästä seuraa se, että potilaita lähetetään turhaan laboratorioon, röntgeniin ja erikoissairaanhoitoon, jopa hyvin yksinkertaisen ongelman takia—näin ei itse tarvitse ottaa vastuuta (koska ei kyetä), mutta kustannukset nousevat huimasti.

Monikansalliset firmat ohjaavat nuoria lääkäreitä pitämään tunnuslauseenaan: ”Minä katson ainoastaan kaksi potilasta tunnissa ja minä en tutki alkoholiongelmaisia, psykiatrisia potilaita tai monisairaita vanhuksia.” Olisi järkevää tuottaa suurin osa peruspalveluista omana toimintana. Ulkoistukset eivät ole tuoneet peruspalveluissa säästöä, mutta laatu on kyllä romahtanut.

Terveyspalvelut loppuvat periferioista

Kuntauudistuksessa esitetään, että maakuntien keskuskaupungit tuottavat palvelut, joita kauluskunnat (pakkoliitettävät?) käyttävät. Harvaan asuttu periferia on unohdettu kokonaan. On nähty, että peruspalvelut, mukaan lukien terveyspalvelut, loppuvat näiden suurten kokonaisuuksien äärilaidoilta.

Yli 35 vuoden käytännön työn kokemuksen perusteella uskallan sanoa, että terveysasemat on mielekästä pitää paikallisina, jos alueella asuu yli 2000 ihmistä. Missään lakkauttamislaskelmissa ei ole huomioitu mm. kansantaloudellista tappiota, joka seuraa potilaiden taksi- ja autorallista, kun palvelut siirretään kauas.

Terveyspalvelujen ulkoistuksille olisi tultava loppu ja lääkäreiden ammattitaito olisi tarkistettava määräajoin. Terveyspalvelut pitäisi mielestäni järjestää terveyspiireissä, jolloin rahoituksellisesti perus- ja erikoissairaanhoidon palvelut olisivat samalla viivalla ja rahoitusmalliksi sopisi voittoa tavoittelematon osuuskuntamalli.


Mauno Vanhala
yleislääketieteen professori
Laukaa